• Maan loppuminen ajoi savolaiset kaskeamaan länteen – metsäsuomalaisia juuria on jopa kuninkaallisilla

    Suomalaiset muuttivat Ruotsin metsiin lupaavien kaskiviljelysmaiden perässä
    Metsäsuomalaisia heinänteossa vuonna 1930, paikkana Ruotsin Röjdåfors
    Metsäsuomalaisia heinänteossa vuonna 1930, paikkana Ruotsin Röjdåfors Kuva: Maija Juvas 1930/ Museovirasto
    Uutiset
    1.2.202223:00
    Tuovi Mäkipere

    Metsäsuomalainen saattaa kuulostaa suomalaismetsässä asuvalta erakolta, mutta itse asiassa termi viittaa läntisiin naapurimaihin. Metsäsuomalaisilla tarkoitetaan erityisesti 1500–1600-lukujen taitteessa Ruotsin ja Norjan keskiosan metsiin muuttaneita suomalaisia ja heidän jälkeläisiään.

    Muuttajia lähti erityisesti Savosta ja aivan erityisesti Rauta­lammin pitäjästä. Muuttohalukkuutta lisäsivät kaski­viljely ja se, että Savosta alkoi loppua maa.

    Ruotsin ja nykyisen Norjan alueella oli valtavasti kaski­viljelyyn sopivaa metsää, ja lähtijöille tarjottiin myös verovapauksia.

    Kaskiviljelijät elivät omissa oloissaan erityisesti Ruotsin Värmlannissa ja Norjan Hedmarkissa. Heitä alettiin kutsua ruotsiksi skogsfinnar- ja norjaksi skogfinner-termillä eli metsäsuomalaisiksi.

    Suomen kieli sinnitteli yhteisöissä pitkään. Vuosisadat kuitenkin vierivät, ja viimein 1900-luvulla kansakoululaitos sai kaikki lapset ruotsin kielen piiriin. 1960-luvulle tultaessa vanha metsäsuomi oli jo lähes kadonnut.

    Nykyään metsäsuomalaiset ovat yksi Norjan viidestä kansallisesta vähemmistöstä. Ja onpa Ruotsin prinsessa Estellellä ja prinssi Oscarillakin metsäsuomalaisia juuria. Heidän isänsä, prinssi Daniel, on metsäsuomalaisten sukua.

    Lähteet: Eero Sappinen (2019) Värmlannin metsäsuomalaiset, Helsingin Sanomat (7.10.2017) Norjan ja Ruotsin metsäsuomalaiset elivät ankaraa elämää ja Sveriges Radio (4.5.2017) Folkskolan var slutet på skogsfinnarnas språk.

    Artikkelin aiheet
    metsäsuomalaiset
    kaskiviljely
    muuttoliike
    savolaiset
    Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria