• Tutkimus: Oulu on ainoa vetovoimaansa kasvattanut suuri kaupunki, Helsingin suosio laski, kun taas Tampere pysyi suosituimpana

    Eniten vetovoimaansa ovat menettäneet Turku, Lahti, Vantaa ja Helsinki. Pääkaupunkiseutu kärsii kustannusrakenteestaan.
    Oulu on noussut vetovoimaisuudessa jaetulle toiselle sijalle Kuopion rinnalle. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho.
    Oulu on noussut vetovoimaisuudessa jaetulle toiselle sijalle Kuopion rinnalle. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho.  
    Uutiset|Hyvinvointi
    29.3.202311:34
    STT

    Oulu on kasvattanut vetovoimaansa ainoana kaupunkina Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa, ilmenee tutkimusyhtiö T-Median vuosittaisesta tutkimuksesta.

    Kyselytutkimuksen mukaan Tampere jatkaa edelleen Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina. Oulu on kuitenkin noussut vetovoimaisuudessa jaetulle toiselle sijalle Kuopion rinnalle. Seuraavaksi vetovoimaisimpana kaupunkina pidetään Jyväskylää.

    ”Erityistä Oulun osalta on se, että kaupunki on lisännyt vetovoimaansa jopa kustannusrakenteen osalta, joka on nykyisessä taloustilanteessa yllättävää”, T-median vanhempi asiantuntija Kari Väisänen kertoo tiedotteessa.

    Kustannusrakenteen lisäksi Oulu on tutkimuksen mukaan kasvattanut vetovoimaansa taloudellisessa elinvoimassa, yhteisössä, ympäristössä, sijainnissa ja palveluissa.

    Kymmenen suurimman kaupungin keskimääräinen vetovoima oli tutkimuksen mukaan laskenut. Eniten vetovoimaansa ovat menettäneet Turku, Lahti, Vantaa ja Helsinki. Tutkimuksen mukaan vetovoimaisuuden laskua on ollut erityisesti kustannusrakenteen, yhteisön ja ympäristön suhteen.

    Pääkaupunkiseutu kärsii edelleen ennen kaikkea kalliista kustannusrakenteestaan. Tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun kaupungeista vetovoimaisin on Espoo, joskin senkin vetovoima on enää kohtalaisella tasolla.

    Tutkimus toteutettiin vuodenvaihteessa, ja siihen osallistui noin 1400 suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    Oulu
    vetovoima
    suomen kaupungit
    tutkimus
    T-Media
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa