• Kysely: Poliittinen keskustelu vihastuttaa suomalaisia ja yksi ikäryhmä arvioi omat voimavaransa muita heikommiksi

    E2 Tutkimuksen kyselyn mukaan Suomi on menossa väärään suuntaan, väestö on kahtiajakautunut ja kansalaistottelemattomuuteen suhtaudutaan entistä kielteisemmin.
    Miten meillä menee? -katsauksen mukaan kansalaistottelemattomuuteen suhtaudutaan entistä kielteisemmin.
    Miten meillä menee? -katsauksen mukaan kansalaistottelemattomuuteen suhtaudutaan entistä kielteisemmin.  Kuva: LEHTIKUVA / Aada Petäjä
    Uutiset|Yhteiskunta
    12.11.202408:10
    STT

    Poliittinen keskustelu herättää vihaa yli puolessa suomalaisista, käy ilmi E2 Tutkimuksen kyselystä. Vihan tunteita tästä syystä kokevien osuus on noussut selvästi vuoden takaisesta.

    Nyt saatujen tulosten mukaan poliittinen debatti kirvoittaa vihan tunteita erityisesti nuorissa naisissa.

    Myös puoluekanta vaikuttaa tässä näkemyksiin. Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannattajat kokevat vihan tunteita poliittisesta keskustelusta muita useammin.

    ”Erimielisyydet kuuluvat demokratiaan, ja viha on yksi ihmisen elämään kuuluvista tunteista. Silti Suomessakin kannattaa seurata, miten viha vaikuttaa politiikassa esimerkiksi kampanjointiin, haluun asettua ehdokkaaksi, yhteistyökykyyn ja päätöksentekoon. Viha ei vahvista erilaisten ihmisten vuoropuhelua tai yhteiskunnan resilienssiä”, sanoo E2 Tutkimuksen toimitusjohtaja Karina Jutila tiedotteessa.

    Miten meillä menee? -katsaus niin ikään kertoo, että kansalaistottelemattomuuteen suhtaudutaan entistä kielteisemmin. Runsas puolet suomalaisista ei hyväksy eikä ole valmis toteuttamaan mitään kansalaistottelemattomuuden muotoja.

    Yhä useampi kansalainen arvioi, että Suomi on menossa väärään suuntaan. Kyselyn mukaan moni kokee yhteenkuuluvuuden puutetta ja epäreiluutta, mutta enemmistö luottaa silti edelleen yhteiskuntaan.

    ”Mikä heikentää nuorten miesten elämäntilannetta Suomessa?” Ville Pitkänen

    Tutkimuksen tuloksissa näkyy myös Suomen väestön kahtiajako. Työikäiset 25–34-vuotiaat miehet arvioivat kyselyssä henkilökohtaiset voimavaransa selvästi keskimääräistä heikommiksi, ja ero muihin miehiin on jyrkkä. Myös 25–34-vuotiaat naiset arvioivat henkilökohtaiset voimavaransa keskimääräistä heikommaksi.

    Koko väestön tasolla voimavarat näyttävät pysyneen samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna. Johtajien ja eläkeläisten voimavarat ovat keskimäärin jopa hieman vahvistuneet kuluneen vuoden aikana. Sen sijaan työttömien voimavarat ovat heikentyneet entisestään.

    ”Nuorten naisten jaksamisen ongelmista on puhuttu paljon viime vuosina, mutta katsauksemme ohjaa kysymään, mikä heikentää nuorten miesten elämäntilannetta Suomessa. Ylipäätään yhteiskunta näyttää jakautuvan entistä jyrkemmin niihin, joilla on vakaa taloudellinen asema ja hyvät henkilökohtaiset voimavarat sekä niihin, joilla on voimattomuutta ja toimeentulo-ongelmia”, täydentää tutkimuspäällikkö Ville Pitkänen E2 Tutkimuksesta.

    Suomalaisten yleisin huolenaihe on terveydenhoidon tilanne.

    Suomalaisten yleisin huolenaihe on nyt saatujen tulosten mukaan terveydenhoidon tilanne. Myös nuoret ja vanhukset ovat huolten kohteena. Vaikka terveydestä ja hyvinvoinnista puhutaan paljon, vain alle neljännes kantaa huolta kansalaisten fyysisen kunnon heikkenemisestä.

    ”Suomalaisten huolestuneisuus yhteiskunnallisista kysymyksistä ei ole kasvanut vuodessa”, summaa johtaja Mari K. Niemi E2 Tutkimuksesta.

    Kyselyn aineisto kerättiin tänä vuonna kesä–heinäkuun vaihteessa nettipaneelissa. Vastaajina oli hieman yli tuhat suomalaista, mikä on edustava otos Manner-Suomen aikuisväestöstä.

    Artikkelin aiheet
    poliittinen keskustelu
    suomalaiset
    E2 Tutkimus
    kyselytutkimus
    voimavarat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle