Alkoholinkäytöstä laivoilla kiinnostuttiin maailmalla sen jälkeen, kun päihtyneen kapteenin kipparoima öljytankkeri Exxon Valdez ajautui Alaskassa karille vuonna 1989. Onnettomuus aiheutti ison öljykatastrofin ja valtavat taloudelliset vahingot.
Päihteettömyys isojenkaan alusten ruorissa ei silti ollut itsestäänselvyys vielä 2000-luvulla. Ensimmäistä kertaa pakolliset alkoholinkulutuksen rajoitukset annettiin ammattimerenkululle vuonna 2012.
IMO:n kansainvälinen yleissopimuksessa merenkulkijoille ammattimerenkulun promillerajaksi määritettiin tuolloin 0,5 promillea eli veren alkoholipitoisuus tulee olla alle 0,05 % ja uloshengitysilman alkoholipitoisuus alle 0,25 mg/l.
Kansainvälinen merenkulkijoiden yleissopimus (STCW, (Standards of Training, Certification and Watchkeeping) ja sen ns. Manilan muutokset toivat kansainvälisen promillerajan aluksen päällikölle, päällystölle ja muulle turvallisuustehtäviä hoitavalle henkilökunnalle. Sitä ennen voimassa oli voimassa vain suosituksia. Yleissopimuksen on maailmanlaajuisesti ratifioinut 164 valtiota. Suomi on yksi näistä.
Monet varustamot ovat ottaneet käyttöön nollatoleranssin alkoholin suhteen.”
”Promillerajan valvontaa suoritetaan tarvittaessa satamissa, esimerkiksi poliisin toimesta. Nykyisin promillerajan ylitykset kansainvälisessä merenkulussa ovat hyvin harvinaisia. Tähän on osaltaan vaikuttanut se, että monet varustamot ovat ottaneet käyttöön nollatoleranssin alkoholin suhteen, mikä ei salli alkoholin hallussapitoa aluksilla lainkaan”, sanoo Traficomin osastopäällikkö Aleksi Uttula.
SiljaTallink oyj:n viestintäjohtaja Marika Nöjd vahvistaa, että heillä miehistön alkoholinkäytön nollaraja on heillä ollut käytössä jo vuosia. Asiaa valvotaan hänen mukaansa pistokokein.
0,25
Estot vähenevät, itseluottamus vähenee, tarkkaavaisuus heikentyy
0,25–0,5
Kömpelyyttä, arvostelukyky heikkenee
0,5–1
Reaktioaika ja liikkeiden hallinta heikkenee, tunteet ailahtelevat
1,0–2,5
erilaisten toimintojen heikkeneminen voimistuu, pahoinvointia, sekavuutta
Lähde: Traficom
Jopa pienten alkoholimäärien on osoitettu heikentävän harkintakykyä ja lisäävän onnettomuusriskiä. Tällä hetkellä Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (IMO) ei ole käynnissä aloitteita kauppamerenkulun promillerajan alentamiseksi.
Tällä hetkellä Suomessa huviveneilyn promilleraja on 1,0 ja soutuveneet ovat sääntelyn ulkopuolella. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on esittänyt, että huviveneilyn promillerajaa laskettaisiin 0,5 promilleen. Traficomin esityksessä raja koskisi myös soutuveneitä.
Tällä halutaan puuttua esimerkiksi niin sanottuun täsmäjuopotteluun, jossa alkoholia käytetään tietoisesti juuri sen verran, että käyttö jää alle rangaistavuusrajan. Viraston mukaan täsmäjuopottelu vesiliikenteessä on lisääntynyt.