• Sisävesikalastus on myötätuulessa

    Ekologisuus ja jäljitettävyys ovat kotimaisen kalastuksen valtteja.
    Kalastaja Esa Kotilainen arvostaa työssään eniten luonnossa olemista ja vapautta. Toissa viikolla apulaisena mukana Kivijärven jäällä oli työharjoittelua tekevä Marko Puusaari (vas.).
    Kalastaja Esa Kotilainen arvostaa työssään eniten luonnossa olemista ja vapautta. Toissa viikolla apulaisena mukana Kivijärven jäällä oli työharjoittelua tekevä Marko Puusaari (vas.). 
    Uutiset
    26.12.201615:45
    Jukka Koivula

    Suomalaisten järvien kala-apajat tuottavat taloudellisesti entistä paremmin.

    Alalla kuusi vuotta ollut ammattikalastaja Esa Kotilainen Kivijärveltä suhtautuu alan näkymiin luottavaisesti.

    ”Näinä vuosina, kun olen ollut ammattikalastajaryhmä ykkösessä, kannattavuus on parantunut tasaisesti. Kalalle on hyvät markkinat ja kysyntää on kovasti”, Kotilainen kehuu.

    Kannattavuutta voisi edelleen kohentaa jalostusastetta nostamalla.

    ”Aina kun jalostaa kalaa, hinta on parempi ja roposet jäävät itselle.”

    Ammattikalastuksen lupapolitiikka on Kotilaisen mielestä nykyisin varsin hyvällä mallilla.

    ”Pitää olla riittävän laaja pyyntipinta-ala. Jos osuuskunnilla on ammattikalastukseen pyyntiyksiköt, on huolehdittava, että ne on hinnoiteltu samassa linjassa kuin muidenkin kalastajien ”, Kotilainen painottaa.

    ”Ammattikalastajien hinnoittelu ei saa nousta pilviin.”

    Kotimaisen sisävesikalastuksen suurimpina vahvuuksina Kotilainen näkee ekologisuuden ja jäljitettävyyden.

    ”Kaikki tapahtuu pienellä kierrolla. Ei tässä ole Kiinan- tai Thaimaan-matkoja välissä, kuten usein ulkomaisen kalan kohdalla on.”

    ”Kotimainen valkoinen kala, kuten kuha, on nosteessa”, kalastaja tähdentää.

    Kotilainen virittelee apajiaan pohjoisen Keski-Suomen kookkaimmissa vesistöissä: Pihtiputaan Alvajärvellä, Muuras­järvellä ja Kolimalla sekä Kivijärven kunnan suurella nimikkojärvellä.

    90-prosenttisesti pyydyksiin tarttuu kuhaa. Loput kalat ovat haukia, siikoja, ahvenia ja mateita.

    Kalatalouden Keskusliiton apulaistoiminnanjohtaja Vesa Karttunen toivoo, että silakan tuottajahintaa saataisiin nostettua.

    ”Tähän vaikuttavat turkismarkkinat rehun kysynnän kautta, Venäjän tilanne sekä kalajauhon maailmanmarkkinahinta.”

    Karttusen mukaan kotimaisen kalan tarjontaa pitäisi lisätä ja ohjata kulutusta suomalaisiin tuotteisiin.

    ”Realistisimmat mahdollisuudet merkittävään kalantuotannon lisäämiseen ovat vesiviljelyssä.”

    Uudessa kalastuslaissa kaupalliset kalastajat jaetaan kahteen ryhmään.

    Liikevaihdoltaan 10 000 euron alv-rajan ylittäviä kalastajia on rekisterissä noin 600, joista merialueella 350 ja sisävesialueella 250.

    Tämän lisäksi rekisterissä on noin 3 000 vähemmän ansaitsevaa kaupallista kalastajaa.

    ”Tänä vuonna kaupallisiksi kalastajiksi on rekisteröitynyt runsaasti ravustajia sekä kalastajia, jotka haluavat käyttää suurempaa verkkomäärää kuin kalastuslaki muuten sallisi”, Karttunen huomauttaa.

    Artikkelin aiheet
    sisävesikalastus
    kotimainen kala
    ekologisuus
    jäljitettävä kalastus
    kalatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria