• Poikkeusajan varusmiehet ovat olleet poikkeuksellisen tyytyväisiä palvelukseensa – palautekyselyistä kaikkien aikojen korkein tulos

    Varusmiehet arvioivat maanpuolustustahtonsa ja tyytyväisyytensä palvelusaikaan keskiarvo-arvosanalla 4,3. Vuosi sitten keskiarvo oli molemmissa 4,2.
    Pääesikunnasta arvioitiin, että myös varusmiehet ovat hoitaneet palveluksensa poikkeuksellisessa tilanteessa erinomaisesti.  LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Pääesikunnasta arvioitiin, että myös varusmiehet ovat hoitaneet palveluksensa poikkeuksellisessa tilanteessa erinomaisesti. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    3.7.202014:09
    STT

    Kotiutuvien varusmiesten maanpuolustustahto ja tyytyväisyys palvelusaikaansa on kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla, kertoo Puolustusvoimat.

    Puolustusvoimien tämän vuoden kesäkuussa teettämissä loppupalautekyselyissä kotiutuvat varusmiehet arvioivat tyytyväisyyttään eri asioihin palvelukseensa liittyen. Koronaviruksen luoma poikkeusoloaika ei ole heijastunut negatiivisesti palvelukseen.

    Varusmiehet arvioivat maanpuolustustahtonsa ja tyytyväisyytensä palvelusaikaan keskiarvo-arvosanalla 4,3. Vuosi sitten keskiarvo oli molemmissa 4,2. Lisäksi uusia parhaimpia loppukyselyn arvosanoja saivat arviot kantahenkilökunnasta, upseerikokelaista ja ryhmänjohtajista.

    Arviot annetaan arvosanoin 1-5, korkein arvosana on 5.

    "Tulokset osoittavat, että vaikka olemmekin tänä vuonna koronapandemian takia joutuneet turvautumaan aiemmasta poikkeaviin käytäntöihin, varusmiesten maanpuolustustahto, me-henki sekä palvelusmotivaatio ovat pitkistä kiinnioloista huolimatta erittäin korkealla tasolla. Varusmiehet ovat osoittaneet kykyä sopeutua muutokseen ja hoitaneet palveluksensa poikkeuksellisessa tilanteessa erinomaisesti", toteaa Puolustusvoimien tiedotteessa everstiluutnantti Ari Lehmuslehti Pääesikunnan koulutusosastolta.

    Puolustusvoimista ja Rajavartiolaitoksesta siirtyi kesäkuussa reserviin noin 9  000 varusmiestä ja vapaaehtoisen asepalveluksen suorittanutta naista.

    Artikkelin aiheet
    Puolustusvoimat
    varusmiehet
    maanpuolustustahto
    koronapandemia
    palvelustyytyväisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle