• Kysely: 69 prosenttia suomalaisista uskoo, että poliitikot ajattelevat vain omia etujaan

    Myös suomalaisten usko siihen, että puolueiden kautta kansalaisten mielipiteet tulevat päätöksenteossa huomioon otetuiksi, on laskenut kyselyn mukaan selvästi.
    Kyselyn mukaan 69 prosenttia suomalaisista uskoo, että poliitikot ajattelevat vain omia etujaan ja vähät välittävät kansalaisten tarpeista. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.
    Kyselyn mukaan 69 prosenttia suomalaisista uskoo, että poliitikot ajattelevat vain omia etujaan ja vähät välittävät kansalaisten tarpeista. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Politiikka
    18.5.202410:31
    STT–

    Epäluottamus poliitikkoja ja puolueita kohtaan on lisääntynyt Suomessa, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselystä.

    Kyselyn mukaan 69 prosenttia suomalaisista uskoo, että poliitikot ajattelevat vain omia etujaan ja vähät välittävät kansalaisten tarpeista. Luku on kasvanut selvästi neljän vuoden takaisesta, jolloin 57 prosenttia suomalaisista ajatteli edellä mainitulla tavalla.

    Myös suomalaisten usko siihen, että puolueiden kautta kansalaisten mielipiteet tulevat päätöksenteossa huomioon otetuiksi, on laskenut kyselyn mukaan selvästi. Kun kolme vuotta sitten näin ajatteli 63 prosenttia suomalaisista, nyt vastaava luku on 44 prosenttia.

    Vaikka luottamus poliitikkoja ja puolueita kohtaan on heikentynyt, suorien kansanäänestysten suosio ei kuitenkaan ole kasvanut, vaan päinvastoin laskenut hieman. Kun viisi vuotta sitten 50 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että tärkeät kysymykset pitää entistä useammin päättää kansanäänestyksellä, nyt tätä mieltä on vain 43 prosenttia suomalaisista.

    Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä demokratiaa ja politiikkaa sivuavista väittämistä.

    Tutkimusta varten haastateltiin hieman yli tuhatta suomalaista huhtikuun alkupuolella. Vastaajat edustavat Suomen täysi-ikäistä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

    Tutkimuksen toteutti Verian. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa