Luonnonturkisten arvostusta halutaan parantaa
Näihin näätiin kiinnitetään Luonnonturkisyhdistyksen Wild Finnish Fur -tuotemerkki (WFF). Merkki varmentaa, että turkis on suomalaista luonnonturkista, laillisesti haltuunotettua ja eettisesti kestävää. Niko Nyrhinen Kuva: Viestilehtien arkistoILOMANTSI (MT)
Luonnonturkisten hyödyntäminen on lopahtanut viime vuosikymmeninä ja vain viitseliäimmät metsästäjät ovat ottaneet nahkoja talteen.
Luonnonturkisyhdistyksen puheenjohtajan Kaarlo Nygrénin mielestä nykytilanne on sietämätön.
”Vieraspetoja, kuten supikoiria ja minkkejä, pyydetään aktiivisesti, mutta vain murto-osaa hyödynnetään jollain tavalla. Se ei ole metsästyksen etiikan mukaista.”
Yhdistyksen tavoite on nostaa luonnonturkisten arvostusta ja lisätä talteenottoa.
”Tätä on yritetty ennenkin, mutta me aiomme tehdä sen herättämällä vaateteollisuuden ja turkistuotemarkkinoiden kiinnostuksen.”
Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä ovat suurimmat luonnonturkisten tuottajat. ”Meidän tehtävänä on herätellä markkinoiden mielenkiinto ja kertoa, että tällaista materiaalia on säännöllisesti saatavilla”, kuvailee Nygrén.
Luonnonturkisyhdistys on rekisteröinyt oman, Wild Finnish Fur -tuotemerkin (WFF). Merkki varmentaa, että tuote on suomalaista luonnonturkista, laillisesti haltuunotettua ja eettisesti kestävää.
Tuotemerkki kiinnitetään yhdistyksen tuottajan, eli metsästävän jäsenen turkisnippuun. Jokaisella jäsenellä on oma tunnus, jonka perusteella turkis on jäljitettävissä pyyntialueeseen asti.
Turkikset ja eläinten tappaminen ovat kuumia aiheita. Metsästäjien yhteystietoja yhdistys ei luovuta eteenpäin, sanoo Nygrén. ”Yhdistys antaa tarvittaessa vakuutuksen tuotteen alkuperästä ja pyyntialueesta.”
Tällä hetkellä yhdistyksellä on kolminumeroinen luku tuottajia, joilla jokaisella on oma tunnus.
”Tavoitteenamme ei ole haalia isoa määrää metsästäjiä jäseniksi. Haluamme tuottajiksi metsästäjiä, jotka tunnetaan ja jotka käyttävät vain hyväksyttyjä pyyntimenetelmiä. Aloittelijoita emme ota mukaan ollenkaan.”
Tällä hetkellä esimerkiksi näädän nahasta maksetaan 20–30 euroa ja minkin, ketun ja supikoiran nahasta 10 euroa.
Turkiksesta maksetun kor-vauksen pitäisi olla kohtuullinen, sellainen, että se kannustaisi hyödyntämään turkiksen lepikkoon heittämisen sijaan. Jokaisella nahalla on tarina, toteaa Nygrén.
”Kyse on ennen kaikkea arvoista.”
Yhdistys ei käy turkiskauppaa, se ei osta eikä myy nahkoja. ”Meidän tehtävänä on saada turkisketju tuottajalta ostajalle mahdollisimman lyhyeksi.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat