• Eduskunta antoi hallitukselle luvan hyväksyä brexit-sopimus

    Britannian ja EU:n parlamenttien täytyy vielä hyväksyä sopimus.
    Pääministeri Rinne ei usko, että Suomella olisi vastalauseita tänään neuvotellusta erosopimuksesta
    Pääministeri Rinne ei usko, että Suomella olisi vastalauseita tänään neuvotellusta erosopimuksesta Kuva: Aris Oikonomou
    Uutiset
    17.10.201920:37
    STT

    Eduskunnan suuri valiokunta on antanut yksimielisesti ja vastalauseitta hallitukselle mandaatin hyväksyä brexit-sopimus Suomen puolesta, sanoo suuren valiokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr.).

    Hassin mukaan uudessa sopimuksessa Euroopan unionin reunaehdot täyttyvät.

    Hassin mukaan uudessa sopimuksessa ei myöskään ole muutettu Suomen kannalta kriittisiä kohtia. Hassin mukaan tällaisia asioita oli muun muassa se, että Britannia kantaa taloudellisen vastuun niistä sitoumuksista, joita Britannia on tehnyt EU:n jäsenenä.

    "Suomelle on myös tärkeää ihmisten vapaan liikkuvuuden jatkaminen, eikä siihen tullut muutoksia", Hassi sanoo.

    Se on Hassin mukaan erityisen tärkeää Britanniassa asuvien suomalaisten kannalta.

    Suuren valiokunnan puheenjohtaja lisäksi sanoi, ettei ole vielä kirkossa kuulutettua, että Britannian parlamentti hyväksyy lauantaina uuden brexit-sopimuksen.

    "Euroopan parlamentin kantaa en lähde ennakoimaan."

    Hassin mukaan suuressa valiokunnassa esitettiin liuta kysymyksiä, joihin kaikkiin kuitenkin saatiin vastaukset eurooppaministeri Tytti Tuppuraiselta (sd.). Tuppurainen oli puhelinyhteydessä suureen valiokuntaan.

    Tarkentavia kysymyksiä heräsi Hassin mukaan esimerkiksi siitä, mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa se, ettei tullirajaa Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välillä ole, vaikka Pohjois-Irlanti kuuluu eri valtioon. Kysymyksiä heräsi myös siitä, miltä osin EU:n sisämarkkinalainsäädäntö säilyy voimassa Pohjois-Irlannissa.

    EU-komissio ja Britannia pääsivät sopuun erosopimukseen viime hetkellä tehtävistä muutoksista aiemmin tänään.

    Suuri valiokunta kokoontui hieman kello viiden jälkeen kokoukseen.

    Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi aiemmin päivällä, että on vielä vaikeaa arvioida, saako vastavalmistunut brexit-sopimus vaadittavan hyväksynnän Britannian parlamentilta lauantaina. Mediatietojen mukaan näyttää hänen mukaansa siltä, että pääministeri Boris Johnsonin pitää vielä tehdä töitä hyväksynnän eteen.

    klo 18.41 Juttua täydennetty.

    Artikkelin aiheet
    brexit
    Eduskunta
    Suomen hallitus
    Suuri valiokunta
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle