• Puinen suurpääkonttori Espooseen

    Finnvera, Finpro ja Tekes muuttavat kolmen vuoden päästä yhteisiin tiloihin Espoon Otaniemeen, johon rakennetaan puurakenteinen kuusikerroksinen toimistotalo 35 miljoonalla eurolla. Kasvuyritysten pääomarahoitus siirtyy Finnveralta Tekesille.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    13.9.201202:00
    MT toimitus

    Uuden toimistotalon rakentaa Senaattikiinteistöt ja se valmistuu vuosien 2015-16 aikana. Rakennuskustannukset ovat 35 miljoonaa euroa. Taloon muuttavat maksavat tiloistaan Senaattikiinteistölle markkinahintaista vuokraa.

    Työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies sanoi torstaina tiedotustilaisuudessa Helsingissä, että organisaatioiden yhteiset vuokrakustannukset alentuvat uudessa talossa verrattuna nykyisiin vuokriin.

    Uudessa talossa on vuokrattavaa alaa 12 000 neliötä ja työtilaa on yli 600 henkilölle.

    Rakennus nousee nykyisen GTK:n rakennuksen viereen, niin että rakennukset ovat yhteydessä toisissaan.

    Rakennus on Häkämiehen mukaan edelläkävijä, saman kokoluokan puurakenteisia taloja ei Suomeen usein rakenneta.

    ”Energiatehokkuudeltaan talo on mahdollisimman hyvä ja uudet työtilaratkaisut ovat innovatiivisia.”

    Finnveran, Finpron ja Tekesin sijoittumisen Espooseen ajatellaan lisäävän alueen kansainvälistä kilpailukykykyä.

    Häkämies kertoi myös, että aloittavien kasvuyritysten julkinen rahoitus hoidetaan tulevaisuudessa yhden katon alla, kun riskirahoituksen tarjonta keskitetään Finnveralta Tekesille. Kyse on yli sadan miljoonan euron pääomista.

    TEM siirtää myös nykyiset Keksintösäätiöltä hankitut palvelut Uudenmaan elykeskukselle.

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    toimistotalo
    Finnvera
    Tekes
    Espoo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle