• Juha Marttila ja muut erovuoroiset haluavat jatkaa

    MTK:n johtokunnasta yli puolet on erovuorossa marraskuun lopun kokouksessa.
    MTK:n johtokuntapaikat kiinnostavat kaikkia viittä erovuorossa olevaa. Kuva on otettu keväällä.
    MTK:n johtokuntapaikat kiinnostavat kaikkia viittä erovuorossa olevaa. Kuva on otettu keväällä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    14.10.201909:00
    Veikko Niittymaa

    MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila on valmis jatkamaan myös seuraavat kolme vuotta, mikäli järjestö niin haluaa. "Tässä pitää olla nöyrä, valitsijat ovat oikeassa."

    Marttila kertoo, että häneltä kysyttiin asiasta kesällä. "Paikalla oli myös useiden tuottajaliittojen henkilöiltä. Kerroin silloin olevani kiinnostunut jatkamaan, jos kannatusta löytyy."

    MTK:n valtuuskunnan syksyn kokousta voi luonnehtia superkokoukseksi valintojen suhteen, sillä koko puheenjohtajisto Marttila, Mauno Ylinen ja Markus Eerola sekä jäsenistä Kati Partanen ja Jaakko Halkilahti ovat erovuorossa.

    MT tavoitti erovuorossa olevat, ja kaikki kertoivat olevansa käytettävissä ja valmiita jatkamaan johtokunnassa.

    Työ koetaan mielekkääksi ja keskustelukulttuuri saa kiitosta. Vaikeista ja keskeneräisistä asioista pystytään puhumaan ja hakemaan niin järjestölle kuin alalle parhaat ratkaisut, Partanen miettii.

    Valintoja on käsitelty osassa tuottajaliittoja. Ylisen mukaan MTK Etelä-Pohjanmaa on jo keskustellut asiasta ja ehdottaa hänelle jatkokautta.

    Uudellamaalla on keskusteltu Eerolan jatkosta, ja sille on näytetty vihreää. Pohjois-Savo on asettunut Partasen taakse ja tulee ehdottamaan häntä.

    Halkilahden mukaan tukea on tullut monelta suunnalta ja hän on halukas jatkamaan, mutta tiettävästi omalla tuottajaliitolla ei ole vielä virallista kantaa asiaan.

    MTK:n valtuuskunnan kokous on 26.–27. marraskuuta Hanasaaressa Helsingissä.

    Artikkelin aiheet
    Juha Marttila
    MTK
    johtokunta
    kokous
    puheenjohtaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle