• Ville Merinen pitää kiinni väitteistään avustajien häirinnästä eduskunnassa

    Kansanedustajien avustajat avustavat heitä esimerkiksi tietojen hankinnassa, yhteydenpidossa kansalaisiin ja mediasuhteissa. Kansanedustajat valitsevat avustajansa itse.
    Kansanedustaja Ville Merisen mukaan kyseessä ei ole yhden tai kahden puolueen ongelma. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Kansanedustaja Ville Merisen mukaan kyseessä ei ole yhden tai kahden puolueen ongelma. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    14.1.202613:54
    STT

    Kansanedustaja Ville Merinen (sd.) pitää kiinni väitteistään eduskunta-avustajiin kohdistuvasta häirinnästä eduskunnassa. Merinen sanoo Instagramissa seisovansa sataprosenttisesti sanojensa takana.

    SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kertoo keskustelleensa tiistaina Merisen kanssa.

    ”Hän on saanut luottamuksella tietoonsa tapauksia, joihin liittyy epäasiallista käytöstä eduskunnassa. Merinen ei kerro tapausten yksityiskohtia tai henkilöiden nimiä julkisesti”, sanoo Tuppurainen Instagramissa.

    STT on tavoitellut Meriseltä ja Tuppuraiselta haastattelua.

    Tuppuraisen mukaan SDP:n eduskuntaryhmällä on toimintatavat ja rakenteet, joiden kautta tietoon tulleet häirintätapaukset käsitellään.

    ”Olemme kannustaneet sekä edustajia että henkilökuntaa kertomaan pääsihteerille tai tiimien esihenkilöille, jos he ovat kohdanneet työssään häirintää.”

    Vs. eduskunnan pääsihteeri Mikael Koillinen kertoo, että eduskunnan kanslian tekemät kyselytutkimukset eivät tue ajatusta, että eduskunta-avustajien huono kohtelu olisi kovin systemaattista, säännönmukaista tai laajaa. Niissä trendi on ollut laskeva.

    ”Toki on tietysti niin, että meillä on eduskunnassa nollatoleranssi tuollaiselle käytökselle, että yksikin tapaus on liikaa”, Koillinen sanoo STT:lle.

    Merinen puhui avustajien häirinnästä alun perin Ylen Vallan algoritmi -dokumenttisarjassa, joka on julkaistu Yle Areenassa maanantaina. Merinen sanoo, että häntä on lähestytty asiasta terapeuttitaustansa vuoksi. "Terapeuttivillenä" somessa tunnettu Merinen on psykoterapeutti.

    ”Kun olen tällainen terapiaihminen, niin minua on lähestytty aika monesti tästä aiheesta”, Merinen kertoo dokumentissa.

    Merinen sanoo, että kyseessä on todella vaikea aihe.

    ”Sulla on sellainen asetelma, että sinä olet täysin suojattu. Jos se sun vähän niin kuin "työntekijä" ei miellytä tai näin, niin voit vaan sanoa, että vaihdetaan se.”

    Toimittaja luettelee fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan, kiusaamisen, ahdistelun ja häirinnän.

    ”Juuri näin, sanoit ne ääneen”, Merinen sanoo sen jälkeen.

    Hänen mukaansa kyseessä ei ole yhden tai kahden puolueen ongelma.

    ”Asia tullee ilmi nyt. Toivottavasti avustajien tilanne paranee.”

    Kansanedustajien avustajat avustavat heitä esimerkiksi tietojen hankinnassa, yhteydenpidossa kansalaisiin ja mediasuhteissa. Kansanedustajat valitsevat avustajansa itse.

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    Häirintä (käytös)
    Ville Merinen
    Kansanedustaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa