• Yhdysvallat aikoo siirtää 5 000 sotilasta pois Saksasta − näin suuri muutos on kyseessä

    Presidentti Trump oli uhannut vähentää yhdysvaltalaisjoukkojen määrää Saksassa, koska liittokansleri Merz oli arvostellut Yhdysvaltojen toimia Lähi-idässä.
    Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan joukkojen vetäytyminen tapahtuu seuraavan 6–12 kuukauden aikana. AFP/LEHTIKUVA.
    Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan joukkojen vetäytyminen tapahtuu seuraavan 6–12 kuukauden aikana. AFP/LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    2.5.202612:29
    STT–AFP

    Yhdysvallat aikoo siirtää 5 000 sotilasta pois Saksasta, kertoo Yhdysvaltain puolustusministeriö. Määräyksen asiasta on antanut puolustusministeri Pete Hegseth.

    Ministeriön tiedottajan mukaan joukkojen vetäytyminen tapahtuu seuraavan 6–12 kuukauden aikana. Osan sotilaista on määrä palata takaisin Yhdysvaltoihin ja sitten sijoittua uudestaan ulkomaille.

    Yhdysvaltalaismedia CBS News kertoo, että puolustusministeriön joulukuun tietojen mukaan Yhdysvalloilla oli yli 36 000 aktiivipalveluksessa olevaa sotilasta sijoitettuna tukikohtiin eri puolilla Saksaa. Näiden lisäksi maassa oli 1 500 reserviläistä ja 11 500 siviiliä.

    Yhdysvaltojen päätös siirtää sotilaita pois Saksasta oli odotettavissa, sanoo Saksan puolustusministeri Boris Pistorius. Pistoriuksen mukaan Euroopan on otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli aiemmin uhannut vähentää yhdysvaltalaisjoukkojen määrää Saksassa, koska liittokansleri Friedrich Merz oli arvostellut Yhdysvaltojen toimia Lähi-idän sodassa. Merz sai Trumpin vihat päällensä sanottuaan, että Iran nöyryyttää Yhdysvaltoja neuvottelupöydässä.

    Saksan ulkoministeri Johann Wadephul kertoi torstaina, että Saksa on varautunut yhdysvaltalaisjoukkojen vähenemiseen maassa. Ulkoministerin mukaan asiasta on myös keskusteltu sotilasliitto Natossa.

    EU puolestaan painotti torstaina, että yhdysvaltalaisjoukkojen pitäminen Euroopassa on Yhdysvaltojen etujen mukaista.

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    Saksa
    sotilassiirto
    Donald Trump
    Nato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria