
HK Scanin toimitusjohtaja Jari Latvanen jättää tehtävänsä. Yhtiö kertoo asiasta tiedotteessaan.
Yhtiön hallitus on käynnistänyt hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiksi.
Latvanen on toiminut HK Scanin toimitusjohtajana vuoden 2016 lokakuun lopusta lähtien.
Toimitusjohtaja Latvasen lisäksi paikkansa jättää myös hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula. Hänen tilalleen on nimitetty Reijo Kiskola.
”Yhtiöllä on vahva strategia, ja sen perussuunta on oikea. Strategian toteuttaminen ei kuitenkaan ole parantanut yhtiön kannattavuutta toivotulla tavalla. Keskitymme nyt yhdessä HK Scanin osaavan ja sitoutuneen henkilöstön kanssa entistä vahvemmin toimenpiteisiin, jotka vahvistavat yhtiön kilpailukykyä ja kannattavuutta”, Kiskola kommentoi tiedotteessa.
HK Scanin toimitusjohtajan tehtävää hoitaa toistaiseksi tuore hallituksen puheenjohtaja Reijo Kiskola. Hänellä on vankka kokemus elintarvikealan kansainvälisistä johtotehtävistä.
HK Scan on ollut vaikeuksissa jo pitkään. Viime aikoina harmia ovat aiheuttaneet Rauman tehtaan vaikeudet. Syyskuussa yhtiö keräsi hybridilainaa 10 miljoonaa euroa aiottua vähemmän. Hybridilainalla yhtiö kertoi vahvistavansa pääomarakennettaan sekä rahoitusasemaansa. Samaan aikaan talousjohtaja Mikko Forsell vakuutti, että HK Scanin maksuvalmius on hyvä.
Lue lisää:
Juttua päivitetty 27.11. kello 17.32: Lisätty tietoa HK Scanin vaikeuksista.