• Google menettää mainostajia vihapuhevideoiden takia –  monet isot yhtiöt eivät enää mainosta Youtubessa

    Youtube puolestaan kertoo ryhtyneensä toimiin ongelman takia.
    Youtube-videopalveluun muun sisällön sekaan pesiytynyt vihapuhe karkottaa mainostajia ja syö Googlen mainostuloja.
    Youtube-videopalveluun muun sisällön sekaan pesiytynyt vihapuhe karkottaa mainostajia ja syö Googlen mainostuloja. Kuva: LEHTIKUVA / Petra Piitulainen
    Uutiset
    8.6.201716:05
    STT

    Google menettää mainosrahoja vihapuhevideoiden takia, kertoo CNN. Viimeisimpänä lentoyhtiö Etihad Airways, hotellibrändejä omistava Marriott ja ruokalähettipalvelu Deliveroo ovat ottaneet mainospätkänsä pois Googlen omistamasta Youtubesta. Syynä on se, että yhtiöiden mainoksia on ollut vihapuhevideoiden yhteydessä. Etihad Airways sanoo tiedotteessa olevansa tyrmistynyt videoista, jonka yhteydessä sen mainoksia on ollut.

    "Sisältö on ollut vastenmielistä ja hyvin järkyttävää. Googlen ja muiden mediayhtiöiden pitää ratkaista ongelma", lentoyhtiö sanoo tiedotteessa.

    Marriot kertoo lopettaneensa mainosten näyttämisen Youtubessa Britanniassa toistaiseksi varmistaakseen, etteivät sen mainoksia ilmesty epäsopivien videoiden yhteydessä. Deliveroosta tunnelmia kuvaillaan todella huolestuneiksi. Deliveroo on ottanut mainoksensa pois Youtubesta, kunnes Youtube ryhtyy paremmin kontrolloimaan videoiden sisältöjä ja suojelemaan katselijoita sekä mainostajia.

    Google on ollut viimeiset kuukaudet kasvavien paineiden alla, kun yli kymmenen organisaatiota on ilmoittanut ottavansa mainoksen pois samoista syistä.

    The Times kertoo, että muun muassa Mastercard,Johnson & Johnson ja New Balance ovat vetäneet mainoksensa pois Youtubesta.

    Myös Britannian työväenpuolue Labour on vetänyt mainoksensa pois Youtubesta.

    Youtube puolestaan kertoo ryhtyneensä toimiin ongelman takia.

    "Olemme selvittäneet kattavasti mainostuskäytäntöjämme ja tehneet viime viikkoina merkittäviä muutoksia. Nykyään annamme organisaatioille entistä paremmat mahdollisuudet valita, missä niiden mainoksia näkyy", Googlen tiedottaja sanoo.

    Youtube myy yrityksille mainosaikaa, jotta yritysten mainokset näkyvät ennen Youtubeen ladattuja videoita. Mainostajat eivät voi suoraan valita, mihin niiden mainokset sijoitetaan. Ne voivat kuitenkin valita erilaisia kohderyhmiä mainoksilleen.

    Artikkelin aiheet
    Google
    YouTube
    mainonta
    vihapuhe
    boikotti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle