• Tiina Linnainmaa EU:n osuuskuntajärjestön Cogecan varapuheenjohtajaksi

    Puheenjohtajaksi valittiin espanjalainen Ramon Armengol.
    Linnainmaa valittiin Cogecan varapuheenjohtajaksi torstaina Brysselissä.
    Linnainmaa valittiin Cogecan varapuheenjohtajaksi torstaina Brysselissä. Kuva: Kuvakaappaus Twitteristä
    Uutiset
    28.11.201918:15
    Anni-Sofia Hoppi & Maria Pohjala

    MTK:n valtuuskunnan ensimmäinen puheenjohtaja Tiina Linnainmaa valittiin tänään torstaina Cogecan varapuheenjohtajaksi Brysselissä. Cogeca on Euroopan maatalousosuuskuntien kattojärjestö.

    "Ennen valintaa meinasi jännittää, mutta nyt on helpottunut olo. Töitä on paljon tiedossa", Linnainmaa kertoo tuoreeltaan valinnan jälkeen.

    Linnainmaan tavoite kolmen vuoden varapuheenjohtajuuskaudelle on pitää esillä osuustoimintamallia Brysselissä.

    "Paneudumme tammikuusta eteenpäin syvällisesti osuustoiminnallisiin kysymyksiin. Haluan, että sata vuotta vanha osuustoimintamalli pysyy vielä seuraavatkin sata vuotta."

    EU valmistelee paraikaa maatalouspolitiikkaa (cap) vuosille 2021–2027. Osuustoimintakulmia pitää ottaa Linnainmaan mukaan maatalouspolitiikassa entistä paremmin huomioon. Suomalaisena hänellä on paljon hyviä esimerkkejä toimivasta osuustoiminnasta.

    "Meillä ruuantuotanto on pitkälti osuustoiminnan varassa. Tärkeää on huolehtia siitä, että osuustoimintayritysmalli menestyy markkinoilla muiden mallien rinnalla. Se vaatii sitä, että myös viljelijät menestyvät", Hämeenkyröllä tilaansa pitävä Linnainmaa kertoo.

    Puheenjohtajaksi valittiin espanjalainen Ramon Armengol. Varapuheenjohtajia valittiin kuusi. Linnainmaan lisäksi puheenjohtajistoon valittiin puolalainen Agnieszka Mali, saksalainen Thomas Memmert, ranskalainen Bernard Ader, tanskalainen Jørgen Mikkelsen ja italialainen Leonardo Pofferi.

    Artikkelin aiheet
    Tiina Linnainmaa
    Cogeca
    osuustoiminta
    maatalouspolitiikka
    Bryssel
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle