• Harrastukset ja retket liukuneet köyhien lasten ulottumattomiin

    Uutiset
    23.3.201510:45
    MT toimitus

    Monet harrastukset ja kaveripiirin puuhat ovat köyhien lasten ulottumattomissa, ilmenee Pelastakaa Lapset -järjestön teettämästä Lapsen ääni -kyselystä.

    Lasten kertomuksista käy ilmi, että köyhien perheiden lapset joutuvat luopumaan harrastuksistaan, eivät pysty osallistumaan kavereiden syntymäpäiville tai pääse matkustamaan ja heitä usein myös kiusataan perheen taloudellisen tilanteen takia.

    Lähes 40 prosenttia kyselyyn vastanneista vähävaraisista lapsista kertoo jääneensä rahan takia pois muun muassa koulun luokkaretkiltä.

    Järjestön mukaan köyhien perheiden lasten yhdenvertaisuus ei toteudu esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa.

    Artikkelin aiheet
    lapsiköyhyys
    harrastukset
    eriarvoisuus
    Pelastakaa Lapset
    lapset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria