• Viran vakinaistaminen epäonnistui jälleen – eläinsuojelusta vastaavan asiamiehen tehtävä päättyy

    Eläinsuojeluasiamies on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka toimii eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi.
    Eläinsuojeluasiamies kertoo, että määräaikaista virkaa ei jatketa säästösyistä, vaan rahoitusta ohjataan esimerkiksi lintuinfluenssan hoitoon. Lintuinfluenssaa on todettu tänä kesänä muun muassa turkistarhoilla.
    Eläinsuojeluasiamies kertoo, että määräaikaista virkaa ei jatketa säästösyistä, vaan rahoitusta ohjataan esimerkiksi lintuinfluenssan hoitoon. Lintuinfluenssaa on todettu tänä kesänä muun muassa turkistarhoilla. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Yhteiskunta
    8.9.202320:30
    STT

    Eläinsuojeluasiamiehen virkaa ei jatketa vuodenvaihteen jälkeen. Eläinsuojeluasiamies kertoo blogikirjoituksessaan, että määräaikaista virkaa ei jatketa säästösyistä, vaan rahoitusta ohjataan esimerkiksi lintuinfluenssan hoitoon.

    Nykyinen määräaikainen virka on ollut olemassa vuosina 2020–2023, ja se perustuu edellisen hallituksen ohjelman kirjaukseen. Nykyisessä, pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa eläinsuojeluasiamiehen virkaa ei mainita.

    Virka on kuitenkin ollut olemassa myös jo aiemmin, vuosina 2013–2015, eli Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kaudella.

    Eläinsuojeluasiamies Saara Kupsalan työsarkaa ovat olleet tuotantoeläimet, seura- ja harrastuseläimet, koe-eläimet ja luonnonvaraiset eläimet.
    Eläinsuojeluasiamies Saara Kupsalan työsarkaa ovat olleet tuotantoeläimet, seura- ja harrastuseläimet, koe-eläimet ja luonnonvaraiset eläimet. Kuva: Jarno Mela

    Eläinsuojeluasiamiehen tehtävänä on ollut esimerkiksi edistää ja parantaa eläinten hyvinvointia seurannan, aloitteiden, lausuntojen ja muun vaikuttamisen keinoin. Lisäksi se on edistänyt eri toimijoiden yhteistyötä sekä osallistunut eläinten hyvinvointia edistävien työryhmien työskentelyyn.

    ”Yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Eläinten hyvinvointikeskus, muut viranomaiset, järjestöt, tutkijat sekä alan asiantuntijat. Olen tavannut virkakaudella useita tahoja, jotka toimivat eläinten hyvinvoinnin parissa, sekä kuullut eri sidosryhmien näkemyksiä järjestämissämme tilaisuuksissa”, eläinsuojeluasiamies Saara Kupsala kirjoittaa.

    Virka on sijainnut Ruokavirastossa Seinäjoella. Toiminnassaan eläinsuojeluasiamies on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka toimii eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi yleisellä yhteiskunnallisella tasolla.

    Asiamies ei käsittele yksittäistapauksia, eikä toteuta valvontaa. Toiminta-alue kattaa laaja-alaisesti kaikki eläinryhmät, joiden kanssa ihmiset ovat tekemisissä. Näitä ovat esimerkiksi tuotantoeläimet, seura- ja harrastuseläimet, koe-eläimet ja luonnonvaraiset eläimet.

    ”Tämän päätöksen myötä kadotetaan ansiokas työ, jota eläinsuojeluasiamies on tähän mennessä tehnyt.” Kissaliitto

    Suomen Kissaliitto kertoi perjantaina olevansa huolestunut eläinten aseman heikkenemisestä. Liiton mukaan on vaikea ymmärtää päätöstä viran lakkauttamisesta, vaikka viran vakinaistamista on vaadittu laajalti.

    "Tämän päätöksen myötä kadotetaan ansiokas työ, jota eläinsuojeluasiamies on tähän mennessä tehnyt, ja jatkuvuus, jota eläinten hyvinvoinnin edistäminen yhteiskunnassa vaatii. Taloudellisesti haastavassa tilanteessa olisi äärimmäisen tärkeä, että Suomessa olisi eläinten puolestapuhujana toimiva viranomainen huolehtimassa myös siitä, että eläinten oikeudet ja hyvinvointi ovat esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa”, Kissaliitto sanoo tiedotteessa.

    Suomen Kissaliitto ry on perustettu vuonna 1975 suomalaisten rotukissayhdistysten yhteistyöelimeksi. Liitto koostuu 14 rekisteröidystä rotukissayhdistyksestä, joissa on yli 7  000 jäsentä.

    Lisää aiheesta
    • Tuotantoeläimistä Saara Kupsala nostaa esiin broilerit. Rotuja on jalostettu niin, että niiden lihakset kasvavat nopeasti.

      Eläinsuojeluasiamies: Uuden eläinsuojelulain puututtava tiukemmin kärsimystä tuottavaan jalostukseen – tuotantoeläimistä esimerkkinä broileri

    • Yksi eläinsuojeluasiamiehen tehtävistä on edistää yhteiskunnallista keskustelua koskien eläinten hyvinvointia, kertoo Saara Kupsala.

      Eläinsuojeluasiamies on puolueeton ja riippumaton eläinten olojen puolesta puhuja

    • Tuotantoeläimistä Saara Kupsala nostaa esiin broilerit. Rotuja on jalostettu niin, että niiden lihakset kasvavat nopeasti.

      Suomi hukkaamassa mahdollisuutensa olla tuotantoeläinten hyvinvoinnin mallimaa – eläinsuojeluasiamies luopuisi parsinavetoista

    Artikkelin aiheet
    eläinsuojelu
    Eläinsuojeluasiamies
    Saara Kupsala
    Ruokavirasto
    Suomen Kissaliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle