• Hallitus neuvottelee tänään matkustusrajoituksista

    Asialistalla on muun muassa lähtömaatestausta koskeva lainsäädäntö.
    Parhaillaan on meneillään lausuntokierros lakiehdotuksesta, jonka mukaan Suomeen tulevalla matkustajalla tulisi olla todistus negatiivisesta koronatestituloksesta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Parhaillaan on meneillään lausuntokierros lakiehdotuksesta, jonka mukaan Suomeen tulevalla matkustajalla tulisi olla todistus negatiivisesta koronatestituloksesta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    9.9.202009:30
    STT

    Hallitus neuvottelee tänään illansuussa muun muassa matkustusrajoituksista, kuten Lapin-matkailun tilanteesta.

    Asialistalla on myös lähtömaatestausta koskeva lainsäädäntö. Parhaillaan on meneillään lausuntokierros lakiehdotuksesta, jonka mukaan Suomeen tulevalla matkustajalla tulisi olla todistus negatiivisesta koronatestituloksesta.

    Vaatimus ei kuitenkaan koskisi esimerkiksi Suomen kansalaisia eikä pysyvästi maassa asuvia ulkomaalaisia.

    Lisäksi hallituksen neuvotteluissa käsitellään koronaepidemian tilannetta.

    Hallitus kokoontuu Helsingissä Säätytalolla kello 17.

    Artikkelin aiheet
    matkustusrajoitukset
    lähtömaatestaus
    hallitus
    koronavirus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria