• IS: Mavi maksoi myöhässä laskujaan

    Ilta-Sanomien mukaan Maaseutuvirastolta paloi viivästyskorkoihin 11 500 euroa. Puolustusvoimat tuhlasi eniten myöhässä maksettuihin laskuihin
    Valtio tuhlaa rahojaan viivästyskorkoihin, kun virastot eivät maksa laskujaan eräpäivään mennessä.
    Valtio tuhlaa rahojaan viivästyskorkoihin, kun virastot eivät maksa laskujaan eräpäivään mennessä. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    8.2.201619:00
    Niklas Holmberg

    Maaseutuvirasto maksoi viime vuoden tammi–marraskuussa viivästyskorkoja yhteensä 11 477,89 euroa, kertoo Ilta-Sanomat. Viivästyskorot johtuvat myöhässä maksetuista laskuista.

    Mavilla viivästysmaksuja oli Valtiokonttorin tietojen mukaan valtion kirjanpitoyksiköistä kuudenneksi eniten. Eniten viivästyskorkoja maksoivat Puolustusvoimat, Liikennevirasto ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus.

    Kaikkiaan valtio maksoi viime vuoden tammi–marraskuussa lähes 350 000 euroa myöhästyneiden laskujen viivästyskorkoja.

    Mavin talouspäällikön Satu Villan mukaan suurin osa myöhästymismaksuista tulee maksajaviraston momenteilta. Viraston toimintamenojen puolella viivästyskorkoja on maksettu vain 211 euroa.

    Maaseutuvirastoa on arvosteltu myös tukimaksujen viivästymisestä. Mavin mukaan se on kuitenkin maksanut tuet lupaamassaan aikataulussa.

    Ilta-Sanomien uutinen: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454819293443.html.

    Artikkelin aiheet
    Maaseutuvirasto
    Puolustusvoimat
    viivästyskorot
    Valtiokonttori
    maksujen viivästyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle