• Talven pakkasennätys jälleen rikki Lapissa – ajokeli on huono ja jalankulkijoita varoitetaan liukkaudesta

    Edellisen kerran pakkasennätys rikottiin myöhään perjantai-iltana, kun Savukoski Tulppion mittausasemalla pakkasta oli –32,7 astetta.
    Maan etelä- ja keskiosaan on annettu jalankulkuvaroitus jalkakäytävien liukkauden takia.
    Maan etelä- ja keskiosaan on annettu jalankulkuvaroitus jalkakäytävien liukkauden takia.  Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset|Sää
    14.12.202411:00
    STT

    Lapissa on rikottu jälleen kuluvan talven pakkasennätys, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan STT:lle. Elohopea painui Savukoskella kello seitsemän jälkeen aamulla –34,4 asteeseen.

    Edellisen kerran pakkasennätys rikottiin myöhään eilen illalla, kun Savukoski Tulppion mittausasemalla pakkasta oli –32,7 astetta. Sitä ennen iltakuuden aikoihin Savukoskella mitattiin –30,2 astetta.

    Runsas lumisadealue leviää tänään lännestä maan etelä- ja keskiosaan. Etelässä ja lounaassa osa sateesta tulee Ilmatieteen laitoksen mukaan vetenä.

    Ajokeli on erittäin huono varsinkin maan keskiosassa. Lisäksi maan etelä- ja keskiosaan on annettu jalankulkuvaroitus, sillä jalkakäytävät ovat aamusta alkaen erittäin liukkaita.

    Merialueilla varoitetaan kovasta tuulesta Selkämeren eteläosaa lukuun ottamatta.

    Viikonlopun aikana sään ennustetaan Lapissa kylmenevän entisestään.

    Viikonlopun aikana sään ennustetaan Lapissa kylmenevän entisestään. Pohjoisessa on osaksi selkeää, ja sen myötä pakkaslukemat hätyyttelevät paikoin jopa 30:tä astetta. Forecan mukaan viikonlopun kylmimmät lukemat voivat olla 35 pakkasasteen luokkaa.

    ”Mahdollisesti pakkasta voi olla enimmillään vieläkin enemmän. Näin kylmät lukemat ovat kuitenkin paikallisia. Laajemmin Lapin selkeillä alueilla pakkasta on 20–30 astetta. Kylmät lukemat ovat mahdollisia kylmän ilmamassan, heikon tuulen ja selkeän sään takia”, totesi Forecan meteorologi Joanna Rinne perjantaina tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    pakkasennätys
    Lappi
    sää
    liukkaus
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita