• Kokoomuksen maatalouskansanedustaja vaihtui Vaasan vaalipiirissä – Sankelo valittiin, Koski jäi ulos

    Janne Sankelo palasi eduskuntaan. "Arvelen, että kokemus ratkaisi."
    "Yksi kokoomuksen kädenjäljistä näkyy maaseutuelinkeinojen puolustamisessa", Janne Sankelo sanoo.
    "Yksi kokoomuksen kädenjäljistä näkyy maaseutuelinkeinojen puolustamisessa", Janne Sankelo sanoo. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    17.4.201913:50
    Aimo Vainio

    Vaasan vaalipiiristä pääsee näköjään vain yksi maatalousasioihin keskittynyt kokoomuksen kansanedustaja eduskuntaan. Tällä kertaa se on Janne Sankelo.

    Sankelo kamppaili kiivaasti Susanna Kosken kanssa. Sankelo päihitti Kosken 204 äänellä ja Koski jäi varasijalle.

    Vuonna 2015 kävi päinvastoin, sillä kisa kääntyi tarkastuslaskennassa Koskelle. Ero oli 16 ääntä.

    "Arvelen, että kokemus ratkaisi. Toki tehtiin kova kampanja", Sankelo sanoo.

    Sankelo oli kansanedustaja vuosina 2011–2015. Hän on vetänyt kokoomuksen maaseutuvaltuuskuntaa jo pitkään. Valtuuskunnassa on noin 300 henkeä.

    Myös vaalikampanjassa huomio oli suomalaisessa ruuassa.

    "Teemana oli ruoka ja siinä on elementtejä maatalouden kannattavuuteen. Metsien hakkuita voi vastuullisesti lisätä", hän täsmentää.

    Jos kokoomus pääsee hallitukseen, voi Sankelo olla korkealla keskusteluissa maa- ja metsätalousministeristä. Ministeriveikkailuun Sankelo ei ota kantaa.

    "Pidättäydyn täysin kommentoimasta. En kommentoi myöskään, mitkä puolueet neuvottelevat."

    Sen sijaan hallitusneuvotteluihin Sankelo on valmis lähtemään.

    "Olin neuvotteluissa 2015 ja vastuullani oli biotalous. Hallitusneuvotteluissa kokoomus tulee huolehtimaan, että maaseutuelinkeinojen kehittyminen on mahdollista", Sankelo lupaa.

    Kokoomus julkisti tammikuussa uuden ympäristöohjelman. Siitä oli poistettu yksi tärkeä kohta. Ohjelma ei halua kieltää turvemaiden raivausta pelloksi. Tällaista kieltoa esitettiin luonnoksessa syksyllä. Silloin puolueen maaseutuväen mielipidettä ei oltu kysytty.

    "Siinä kävi pieni työtapaturma. Kun maaseutuvaltuuskunnan näkemys hankittiin, oli hyväksytty versio parempi."

    Sankelo on MTK:n jäsen ja sai MTK:lta vaalitukea.

    Hänellä on Kauhavalla 25 hehtaarin viljatila.

    "Perheellä oli pitkään turkistarhausta. Vuodesta 1998 olen sitä pyörittänyt."

    Artikkelin aiheet
    vaasan vaalipiiri
    Janne Sankelo
    Susanna Koski
    Kokoomus
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle