• Kysely: Huoli ilmastonmuutoksesta ei vaikuta suomalaisten lomamatkoihin

    Kolmannes kertoo tuntevansa huonoa omaatuntoa lentämisestä.
    Kolme neljännestä suomalaisista suunnittelee tänä vuonna lomamatkaa ulkomaille tai kotimaahan.  LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Kolme neljännestä suomalaisista suunnittelee tänä vuonna lomamatkaa ulkomaille tai kotimaahan. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    4.6.201909:31
    STT

    Huoli ilmastosta ei vaikuta suomalaisten lomamatkoihin, ilmenee vakuutusyhtiö Ifin tutkimuksesta. Kolme neljännestä suomalaisista suunnittelee tänä vuonna lomamatkaa ulkomaille tai kotimaahan, mikä on suurin piirtein yhtä paljon kuin viime vuonna.

    Ilmastonmuutos huolettaa kuitenkin 60 prosenttia suomalaisista, ja kolmannes kertoo tuntevansa huonoa omaatuntoa lentämisestä. Tutkimuksen mukaan 75 prosenttia vierittäisi vastuuta ilmastotoimista lentoyhtiöille ja matkanjärjestäjille.

    Kaksi viidestä arvioi, että ilmastonmuutos vaikuttaa heidän matkustamiseensa viiden vuoden kuluttua. Vain kolme prosenttia olisi valmis jättämään matkailun väliin, mutta joka viides vähentäisi matkailua. 15 prosenttia vaihtaisi lähikohteisiin ja 23 prosenttia valitsisi vähäpäästöisemmän tavan matkustaa.

    YouGov Finlandin Ifin toimeksiannosta toteuttamaan tutkimukseen vastasi reilut 1 000 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    matkailu
    suomalaiset
    kysely
    If
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria