• Kela maksoi viime vuonna etuuksia yli 17 miljardia euroa – suurimmat menoerät sairaus- ja eläkevakuutukset

    Hallitus teki viime vuonna useita muutoksia sosiaaliturvaan leikkaamalla muun muassa asumistuesta ja työttömyystuista. Kelan on myös tarkoitus säästää toimintakuluistaan 45 miljoonaa vuosina 2025–2027.
    Kelan viime vuoden etuusmenot kasvoivat edellisvuodesta 4,3 prosenttia. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Kelan viime vuoden etuusmenot kasvoivat edellisvuodesta 4,3 prosenttia. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.5.202509:15
    STT–

    Kela maksoi viime vuonna etuuksia yli 17 miljardia euroa, selviää Kelan vuoden 2024 toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä. Kelan etuusmenot kasvoivat edellisvuodesta 4,3 prosenttia.

    Suurimmat menoerät viime vuonna olivat sairaus- ja eläkevakuutukset. Sairausvakuutuksia maksettiin 5,2 miljardia ja eläkevakuutuksia noin 4 miljardia euroa. Työttömyysturvaa Kela maksoi viime vuonna 1,9 miljardia euroa.

    Hallitus teki viime vuonna useita muutoksia sosiaaliturvaan leikkaamalla muun muassa asumistuesta ja työttömyystuista. Kelan on myös tarkoitus säästää toimintakuluistaan 45 miljoonaa vuosina 2025–2027.

    Lisäksi hallitus esittää toimeentulotukeen kiristyksiä. Hallituksen tavoitteena oli löytää 74 miljoonan euron säästöt toimeentulotuen vuotuisista menoista ja puolittaa tuensaajien määrä nykyisestä. Kela maksoi perustoimeentulotukea viime vuonna noin 825 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    Kela
    sosiaaliturva
    sairausvakuutus
    eläkevakuutus
    toimeentulotuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle