• Metsäsektorillekilpailukykyä uudella otteella

    Uutiset
    15.10.201216:00
    MT toimitus

    Metsätaloutta on kehitettävä määrätietoisesti elinkeinomaisempaan suuntaan, jotta alan kilpailukyky säilyy ja puumarkkinat toimivat. Se on ainoa suunta niin metsänomistajien, valtion kuin koko sektorinkin näkökulmasta. Keinot ovat tiedossa. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa, linjasi MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Metsäalan syysriihessä Hämeenlinnassa perjantaina.

    EU linjasi Lissabonin strategian tavoitteeksi tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin alue. Mitä sen jälkeen Euroopassa on tapahtunut, Tiirola kysyi.

    ”Meille on tullut tai tulossa rikkidirektiiviä, kestävyysvaatimuksia, rahoitusmarkkinaveroa, jotka kaikki heikentävät Euroopan ja metsäsektorin globaalia kilpailukykyä.”

    ”Suunta on sama metsätaloudessa. Juuri kun puramme kotimaista säätelyä, EU tehtailee sitä lisää. Tätäkö me unionilta haluamme?” Tiirola kysyi.

    Puun käyttö ja jalostuksen arvo ovat Suomessa laskeneet. Tutkija Lauri Hetemäen kriittiset arviot puun käytön kehityksestä ovat osoittautumassa jopa ylioptimistisiksi ja maamme vaihtotaseen alijäämä on heikentynyt hälyttävästi.

    Kysymys kuuluu, olemmeko todella tehneet kaikkemme metsäsektorin kilpailukyvyn eteen. Yritämmekö esimerkiksi tosissaan saada aikaan uusia investointeja metsäsektorille? ”Investoijat eivät tänne itsekseen löydä, niiden saamiseksi on tehtävä työtä”, Tiirola sanoi.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    metsäsektori
    kilpailukyky
    EU-politiikka
    investoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria