• Pääministeri Sanna Marin valittiin yksimielisesti SDP:n puheenjohtajaksi — Varapuheenjohtajiksi Malm, Mäkynen ja Skinnari

    Tampereella on käynnissä SDP:n puoluekokous.
    Pääministeri Sanna Marin.
    Pääministeri Sanna Marin. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    23.8.202011:31
    MT toimitus

    Pääministeri Sanna Marin on valittu SDP:n puheenjohtajaksi yksimielisesti väistyvän puheenjohtaja Antti Rinteen tilalle.

    "Tähän on johtanut pitkä työ ja monet sattumukset, joita ei ole osannut aavistaa. Pyrin toimimaan sillä tavalla, että voin olla teidän luottamuksenne arvoinen", kiitti uusi puheenjohtaja Marin puoluekokousväkeä.

    "Haluan johtaa sillä tavalla, että jokaisen vahvuudet tulevat käyttöön", sanoi tuore puheenjohtaja Marin.

    Marin kertoi tiedotustilaisuudessa, ettei hänellä ole tarvetta tehdä radikaaleja muutoksia puolueeseen.

    "Itselläni ei ole suunnitelmissa tehdä radikaalia muutosta puolueeseen. Kuluva puoluekokouskausi on ollut sellainen, jota olen odottanut ja haluan jatkaa sitä työtä, jota puolue on tehnyt."

    Marin korosti myös yhteistyön merkitystä puolueen puheenjohtajan työssään.

    "Puolue ei ole yhden ihmisen tarina vaan teemme sen yhdessä."

    SDP:n puoluekokous valitsi puoluesihteeri Antton Rönnholmin jatkamaan tehtävässään yksimielisesti, sillä muita esityksiä puoluesihteeristä ei tullut.

    "Lähdemme Tampereelta yhtenäisenä joukkueena", sanoi Rönnholm tiedotustilaisuuden yhteydessä.

    Varapuheenjohtajiksi kokouksessa valittiin ensimmäisen kauden kansanedustajat Niina Malm ja Matias Mäkynen sekä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii Malmi, toisena Skinnari ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin Mäkynen.

    SDP:n puoluekokous alkoi eilen Tampere-talossa. Paikalla on hieman alle 500 virallista kokousedustajaa.

    Klo 9:37 Päivitetty Marinin kommentti sekä puoluesihteerin valinnan tulos.

    Klo 10:36 päivitetty varapuheenjohtajaehdokkaat

    Klo 12.07 päivitetty Marinin pidemmät kommentit ja Rönnholmin kommentti.

    Klo 14.02 päivitetty varapuheenjohtajat

    Juttua päivitetään koko ajan.

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    SDP
    puoluekokous
    Tampere
    politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria