• Kuusi kylää Uudeltamaalta kisaa maakunnan vuoden kylän tittelistä – voittaja mukaan valtakunnalliseen kilpailuun

    Kilpailun kautta muut kylät voivat hakea ja jakaa esimerkkejä siitä, miten kylissä voi itse kehittää ja tehdä asioita.
    Mäntsälässä sijaitseva Ohkolan kylä on yksi Uudenmaan Vuoden Kylä -kilpailun osallistujista.
    Mäntsälässä sijaitseva Ohkolan kylä on yksi Uudenmaan Vuoden Kylä -kilpailun osallistujista. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    28.10.202000:00
    Nikke Kinnunen

    Uudenmaan Vuoden Kylä 2021 -kilpailussa on mukana kuusi ehdokasta eri puolilta maakuntaa. Kilpailu on ollut avoin kaikille alueen kylille.

    Tänä vuonna kisaan osallistuivat Antskog Raaseporista, Borgby-Hertsby Sipoosta, Kulloo Porvoosta, Ohkola Mäntsälästä, Tolkkinen Porvoosta ja Valkjärvi Nurmijärveltä. Voittajakylä julkistetaan ja palkitaan marraskuussa. Voittaja pääsee mukaan valtakunnalliseen Vuoden Kylä 2021 -kilpailuun.

    Kilpailukylien koot vaihtelevat noin sadan ja noin 3 500 asukkaan välillä. Yhteistä kaikille kylille on kuitenkin vireä kylätoiminta. Kilpailun verkkosivuilla esiteltävä toiminta vaihtelee erilaisista juhlatempauksista yhteisiin urheiluhetkiin.

    Vuoden Kylä -kilpailu on Uudenmaan Kylät ry:n ja Silmu-kylien yhteisponnistus. Vuoden kylän valinnalla tehdään tiettäväksi kylien monipuolista toimintaa sekä lisätään kylätoiminnan tunnettavuutta. Kilpailun kautta muut kylät voivat hakea ja jakaa esimerkkejä siitä, miten kylissä voi itse kehittää ja tehdä asioita.

    Valintaraati kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten kylässä on otettu huomioon kestävä kehitys toiminnassa, kehitetty yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista sekä miten kylä on onnistunut viestinnässä. Myös älykäs sopeutuminen, eli palveluiden ja toimintojen järjestäminen kylässä, on yksi valintakriteereistä.

    Valintaraatiin kuuluvat Uudenmaan Kylät ry:n kyläasiamies ja kaksi yhdistyksen hallituksen jäsentä sekä Silmu-kylät kyläneuvoja ja kaksi kyläjaoksen jäsentä.

    Artikkelin aiheet
    Vuoden Kylä -kilpailu
    Uusimaa
    kylätoiminta
    maaseutuyhteisöt
    kestävä kehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria