• Vesa Vihriälä EVA:n ja Etlan johtoon

    Uutiset
    25.1.201215:00
    MT toimitus

    Elinkeinoelämän valtuuskunnan ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja vaihtuu maaliskuun alussa. Tehtävässä aloittaa Vesa Vihriälä, joka työskentelee parhaillaan talouskomissaari Olli Rehnin kabinetissa asiantuntijatehtävässä.

    EVA:n ja Etlan nykyinen toimitusjohtaja Sixten Korkman jää eläkkeelle.

    Hän täyttää helmikuussa 64 vuotta.

    Korkman on johtanut EVAa ja Etlaa vuodesta 2005. Sitä ennen hän teki mittavan uran muun muassa EU:n valtiovarainministerien Ecofin-neuvoston pääjohtajana.

    56-vuotias Vihriälä on toiminut muun muassa Talousneuvoston sihteeristön päällikkönä, talousasioiden alivaltiosihteerinä valtioneuvoston kansliassa, Pellervon taloustutkimuksen PTT:n toimitusjohtajana sekä Suomen Pankissa ja OECD:ssä.

    EVAn johtajana jatkaa Matti Apunen.

    STT–MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vesa Vihriälä
    EVA
    Etla
    johtajavaihdos
    suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria