• Matkailun merkitys nousi kalastusta suuremmaksi Islannissa

    Uutiset
    20.1.201415:00
    Kaijaleena Runsten

    ”Matkailu on alumiinin ja kalastuksen ohella Islannin talouden selkäranka. Viime vuonna se nousi vielä epävirallisten tietojen valossa ensi kertaa suurimmaksi”, kertoo Islannin kauppa- ja teollisuusministeri Ragnheiður Elín Árnadóttir.

    Hän puhui torstaina Helsingin Messukeskuksessa Matkamessuilla suomalaiselle matkailuväelle.

    Islannin matkailu on Árnadóttirin mukaan kasvanut tällä vuosisadalla yli 20 prosentin vauhtia niin, että viime vuonna Islannissa vieraili noin 800 000 matkailijaa.

    Saavutus on kova, kun otetaan huomioon vuoden 2008 taantuma, joka käytännössä laittoi maan talouden polvilleen. Lisäksi Eyjafjallajökul-tulivuoren purkautuminen aiheutti matkailuun omat epävarmuustekijänsä keväällä 2010.

    Kasvun odotetaan edelleen jatkuvan.

    Matkailun ympärivuotiseksi saaminen on edelleen haastavaa myös Islannissa. Tässä Pohjoismailla on opittavaa toisiltaan, Árnadóttir sanoi.

    Toinen keskeinen haaste on kestävyys eli miten jakaa matkailua suosituimpien kohteiden ulkopuolelle.

    Islannin viime keväänä aloittanut hallitus pyrkii helpottamaan matkailuyrittäjien arkea yksinkertaistamalla sääntöjä.

    ”Saimme yhteydenoton uudelta yrittäjäpariskunnalta, joka tarvitsi 55 erilaista lupaa matkailutoiminnan aloittamiseen. Se on ihan liioiteltua”, Árnadóttir sanoi.

    Islannin ministeri osallistui paneeliin yhdessä kollegoidensa Suomen Jan Vapaavuoren ja Viron Juhan Partsin kanssa. Kolmikko oli yhtä mieltä, että maiden pieni koko on hyvästä matkailussa, kunhan se opitaan kääntämään voitoksi.

    Kansalaiset ovat pienen maan parhaita markkinoijia, Árnadóttir muistutti. ”Ihmiset ovat valmiita pistämään itsensä likoon yhteisen hyvän edestä.”

    Tätä voidaan matkailussa hyödyntää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    matkailu Islannissa
    talous
    kalastus
    Matkamessut
    kestävä matkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle