• Viljelijä viettää vappua pellolla

    Uutiset
    30.4.201216:00
    Eija Mansikkamäki

    Kun työväestö juhlii, mitä tekee viljelijä?

    ”Kun muut marssivat, viljelijä on useimmiten pellolla tai tekee ainakin viime hetken valmisteluja peltotöitä varten”, vastaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

    Kyllä viljelijätkin noteeraavat keväisen juhlapäivän, mutta ajankohdan vuoksi työn juhlaa vietetään työn merkeissä.

    Marttilalla on kuitenkin omat pienimuotoiset vappuperinteensä.

    ”Avaamme perhepiirissä kuohuviinipullon ja lämmitämme saunan. Sen verran pidämme yllä ylioppilasperinteitä.”

    Vappu on Marttilan mukaan nykyisin ennen kaikkea juuri nuorten ja yliopistopaikkakunnilla ylioppilaiden juhla ja muutenkin melko yleispoliittinen juhla.

    ”Vappuun kuuluvat poliittiset puheet. Nykyisin poliittisen sanoman esille tuominen kattaa koko poliittisen kentän, sillä puheita pitävät myös kokoomus ja keskusta.”

    ”Minulle ei ole kyllä tullut tähän mennessä mieleenikään järjestää esimerkiksi MTK:n omaa vapputapahtumaa.”

    EIJA POUTANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vappu
    viljelijä
    maatalous
    Juha Marttila
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria