• Lukiolaisbarometri jatkaa tarinaa nuorten hyvinvoinnin laskusta – opiskelijahuollon palveluihin kaivataan lisää resursseja

    Nuorilla voi olla esimerkiksi vaativia harrastuksia tai perheessä toimeentulovaikeuksia, mielenterveys- tai päihdeongelmia.
    Oppilaiden ja opiskelijoiden tuen tarve kasvoi päättyneenä lukuvuonna, arvioivat tuen ammattilaiset. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Oppilaiden ja opiskelijoiden tuen tarve kasvoi päättyneenä lukuvuonna, arvioivat tuen ammattilaiset. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Koulutus
    26.8.202207:58
    STT

    Tuore lukiolaisbarometri osoittaa, että lukiolaisten hyvinvoinnin kehitys on ollut kehnoa, kertoo barometrin koostanut tutkija Tina Lauronen.

    Laurosen mukaan nuoren elämä voi olla monella tavalla kuormittavaa. Nuorilla voi olla esimerkiksi vaativia harrastuksia tai perheessä toimeentulovaikeuksia, mielenterveys- tai päihdeongelmia.

    Korona-aika vaikutti Laurosen mukaan nuorten kykyyn uskoa omiin sosiaalisiin taitoihinsa, vaikka taidot itsessään eivät olisikaan heikommalla tasolla.

    Myös koulutus voidaan kokea kuormittavana, ja Laurosen mukaan nuoret kaipaavat enemmän tukea.

    ”Julkisessa keskustelussa on hirveästi painostusta. Pitäisi tietää jo lukion ekalla, mitä kirjoittaa (yo-kirjoituksissa) ja mille alalle hakeutua. Kuormitusta luodaan keskustelussa nuorille”, Lauronen sanoo.

    Hän muistuttaa, että osa on valinnut lukion sen vuoksi, että ei vielä tiedä, mille alalle haluaa tulevaisuudessa kouluttautua.

    Lukiolaisten liiton puheenjohtajan Lukas Virtalan mukaan resursseja kaivattaisiin enemmän esimerkiksi opiskelijahuollon palveluihin.

    ”Monet asiat vaikuttavat jaksamiseen, mutta yläteema tänä päivänä on yhteiskunnan suorituskeskeisyys. Media kirjoittaa 10 laudaturin suorituksista, mitkä ovat toki hienoja, mutta se luo epärealistisia odotuksia lukiolaisille”, Virtala sanoo.

    Virtalan mukaan korona-aikana korostunut nuorten yksinäisyys ja syrjäytyminen näkyvät edelleen opiskelijoissa. Myös muun muassa ilmastokriisi ja muut globaalit ongelmat heikentävät nuorten tulevaisuususkoa. Opiskelumotivaation hiipuessa myös koulumenestys kärsii.

    ”Koulupsykologille pitäisi olla helpompi päästä. Opinto-ohjaajat eivät toki ole mielenterveyden ammattilaisia, mutta monelle riittäisi sekin, että pääsisi juttelemaan opon kanssa omista tulevaisuudensuunnitelmistaan”, Virtala sanoo.

    Nyt opinto-ohjaajia ei ole riittävästi ja yksilöllinen opinto-ohjaus jää Virtalan mukaan vähemmälle.

    Opiskelijavalintauudistuksen kohdalla yleinen keskustelu keskittyy tutkija Laurosen mukaan liikaa hakupainealojen, kuten lääketieteen opintoihin. Lauronen arvioi, että myös opiskelijavalintauudistus on vaikuttanut siihen, miten kuormittavana opinnot koetaan. Uudistuksessa ylioppilaskirjoitusten arvosanoja painotetaan aikaisempaa enemmän, ja pitkä matematiikka näyttäytyy valttikorttina lähes kaikille aloille.

    ”Toki lääketieteeseen voi olla vaikea päästä ilman laudaturia. Esimerkiksi omilla vanhoilla ylioppilaspapereillani olisi nyt auennut yli 300 koulutusohjelmaa, eivätkä paperini olleet laudaturin paperit,” Lauronen kertoo.

    Laurosen mukaan opiskelijavalinnan järjestelmät ovat monimutkaiset.

    ”Pisterajoja katsoessa pitkän matematiikan laudaturilla pääsee melkein minne tahansa, mutta harva kirjoittaa sen. Siksi lyhyen matikan parempi arvosana voi olla hauissa hyödyllisempi.”

    ”Tutkijan näkökulmasta on hölmöä, että esimerkiksi englannin kielen koulutusohjelmien haussa on enemmän hyötyä pitkästä matematiikasta kuin pitkän englannin laudaturista”, Lauronen sanoo.

    Lukiolaisten liiton Virtalan mukaan opiskelijavalintauudistus on ollut hyvä, sillä ylioppilaskokeet tarjoavat tasavertaisen paikan näyttää oma osaaminen.

    ”Pieleen on mennyt uudistuksessa pisteytys. Riippumatta siitä, minne haet, pitkästä matikasta saa paljon pisteitä”, hän sanoo.

    Virtalan mukaan uudistus tarkoittaa monelle lukiolaiselle sitä, että vaikka olisi mielenkiintoa opiskella vaikkapa yhteiskuntaoppia, saattaa pisteiden vuoksi valita esimerkiksi fysiikan ja kemian.

    ”Jos opinnot eivät kiinnosta tai motivoi, se vaikuttaa suoraan jaksamiseen”, Virtala sanoo.

    Hän kuitenkin tuo Laurosen tapaan esiin, että ylioppilaskirjoituksista ei tarvitse laudaturien riviä päästäkseen korkeakouluun.

    ”Se on sellainen harha-ajatelma. Keskimäärin magnan papereilla pääsee yliopistoon, ja valitaanhan sinne kuitenkin myös valintakokeilla”, Virtala sanoo.

    Myönteisinä asioina barometrista Lauronen nostaa esille digitaitojen kehittymisen sekä tyytyväisyyden oppimisympäristöön, opetukseen sekä ohjaukseen. Myös toisen asteen maksuttomuus näyttäytyy opiskelijoille merkityksellisenä. Laurosen mukaan maksuttomuuden vaikutuksista kaivataan vielä lisää tutkimusta.

    Virtalan mukaan on hienoa nähdä, että merkittävä osa on vastannut barometrissa maksuttomuuden vaikuttaneen jonkin verran tai merkittävästi siihen, että on hakeutunut lukioon.

    Virtala kertoo, että nyt lukiot jatkavat keväällä alkanutta paluuta normaaliin.

    ”Voi sanoa, että on oppinut arvostamaan lähikoulutusta eri tavalla. Lukioon mennään siinä iässä, että kasvetaan henkisesti ja itsenäistytään eri tavoilla. Se vaatii sosiaalista kanssakäymistä ja itsensä löytämistä, mikä tapahtuu parhaiten kouluympäristössä”, Virtanen kiteyttää.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle