
Energiateollisuus ry:n Iro-Researchilla teettämän energia-asennetutkimuksen mukaan kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset jakavat yhteisiä näkemyksiä, samoin vihreät ja vasemmistoliitto. Sosialidemokraatit seisovat keskellä.
Kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten kannattajat näkevät energiaomavaraisuuden keskeisenä tavoitteena, vasemmistoliiton ja varsinkin vihreiden kannattajille omavaraisuus on toissijainen kysymys.
Ilmastopolitiikka ja uusiutuvat energialähteet ovat suosiossa vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa, perussuomalaisille ne ovat tärkeysjärjestyksen häntäpäässä.
Kokoomuksen kannattajille ilmastopolitiikka on myös toissijaista, keskustan riveissä sitä pidetään sen sijaan merkityksellisempänä.
Kohtuullista energian hintaa priorisoivat erityisesti perussuomalaiset, vihreiden ja vasemmiston kannattajille se oli vähemmän tärkeä tavoite.
”Olemme energiakriisin taitekohdassa, kun sähkön ja energiaraaka-aineiden hinnat ovat kääntyneet laskuun, ja uutta tuotantoa syntyy nopeaan tahtiin, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä toteaa tiedotteessa.
”Nyt on hyvin keskeistä se, että poliittisessa päätöksenteossa ymmärretään pitää energia-alan investointiedellytyksistä huolta. Sähkön hinta ei pysy kohtuullisena ilman jatkuvaa tuotannon kehittämistä”, Leskelä jatkaa.
Sosialidemokraatit olivat turvetta vastaan keskimääräistä enemmän, vihreät ja vasemmisto jyrkästi.
Polttoainevalikoimasta väistyvän turpeen ystävät löytyvät oikealta. Kaksi kolmannesta perussuomalaisista haluaisi lisätä sen käyttöä, ja keskustastakin lähes puolet.
Sosialidemokraatit olivat turvetta vastaan keskimääräistä enemmän, vihreät ja vasemmisto jyrkästi.
Kaikkien puolueiden kannattajat ilmaisivat selkeän tukensa ydinvoimalle. Ympäristöystävällisenä energiantuotantomuotona sitä piti selkeä enemmistö kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajista, mutta enemmistö vihreistäkin oli ainakin jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa.
Enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista ilmaisi tukensa myös vesivoiman lisärakentamiselle. Aurinkovoima oli suosituin energiantuotantomuoto.
Myös tuulivoimaa kannatti enemmistö kaikkien kyselyssä mukana olleiden puolueiden kannattajista. Perussuomalaisten keskuudessa kannatus oli alhaisin. Tuulivoimaan suuntautui noin kolmannes suomalaisen teollisuuden investoinneista vuonna 2022.
”Tuulivoimasta on tulossa vihreän siirtymän veturi, Leskelä sanoo.
”Enemmistön puhtaasta sähköstä tuottava edelleen ydin- ja vesivoimalat, mutta kasvu tulee Olkiluoto kolmosen valmistuttua tuulivoimasta. Päättäjien tulisi nähdä itsensä näiden investointien mahdollistajana kaikkialle Suomeen, niin maalle kuin merellekin, koska puhtaan sähkön perässä olemme saamassa ennätysmäisesti muita teollisia investointeja.”
Kaukolämmönlähteistä suosituimpia olivat hukkalämmöt, aurinkolämpö, jätteet ja pienydinvoima.
Vähiten suosittuja olivat fossiiliset polttoaineet. Lämmitysmuodoista maalämmön kannatuslukemat olivat edelleen korkeimmat, mutta ne olivat jonkin verran laskeneet edellisistä vuosista samaan aikaan kun kaukolämmön suosio oli vastaavasti noussut.
Pienydinvoimalla tuotettu kaukolämpö kiinnosti jopa 13 prosenttia vastaajista. Nousua oli viisi prosenttiyksikköä vuoteen 2020 verrattuna.
Kaukolämmön suosion nousu perustuu sen hintavakauteen ja luotettavuuteen, jotka ovat korostuneet kriisin aikana, Leskelä arvioi.
Kiinnostuksen kasvu näkyy myös kaukolämpöyhtiöissä. Monet yhtiöt ovat jo myyneet uusia liittymiä niin paljon kuin voivat alkaneena vuonna toteuttaa.
”Tämä on energiajärjestelmän kannalta hyvä, koska kaukolämpöverkko on erittäin keskeinen mahdollisuus käyttää ja tuottaa sähköä joustavasti siirryttäessä uuteen energiajärjestelmään.”
Tutkimuksen ensimmäinen osa julkaistiin marraskuussa, poliittisia asenteita käsittelevä osa julkaistiin nyt.