
Keskustapuolueen historian merkittävimpiin ja merkillisimpiin hahmoihin kuuluva Paavo Väyrynen jäi sunnuntain vaaleissa kauas läpimenosta. Kun Lapin vaalipiirissä oli laskettu 96 prosenttia äänistä, Väyrynen oli saanut 1340 ääntä ja oli oman puolueensa listalla vasta vaalipiirin kuudentena.
Keskusta on saamassa Lapin vaalipiiristä kaksi kansanedustajaa, kun yli 8200 ääntä saanut Katri Kulmuni ja yli 4500 ääntä saanut Markus Lohi uusivat paikkansa.
Kolmas viime vaaleissa keskustan riveistä Lapista eduskuntaan noussut edustaja oli Mikko Kärnä, joka oli tällä kertaa ehdolla Helsingin vaalipiirissä. Kun Helsingin äänistä on laskettu runsaat 82 prosenttia, on selvää että Kärnä ei tule uusimaan valtakirjaansa.
Kärnä on saanut ääntenlaskun tässä vaiheessa runsaat 1400 ääntä, ja hän on kristillisdemokraattien ja keskustan vaaliliiton kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas. Kärnän edellä on keskustan Terhi Peltokorpi yli 1700 äänellään ja kristillisdemokraattien Mika Ebeling, joka kamppailee listan ehdokkaista läpimenosta.
Mika Ebeling on saanut ääntenlaskun tässä vaiheessa vajaat 2700 ääntä ja hän on ensimmäisellä varasijalla. Ääntenlaskun aiemmassa vaiheessa Ebeling oli menossa läpi, ja hän on edelleen hyvin lähellä vaalipiirin viimeisessä paikassa kiinni olevasta perussuomalaisten Mari Rantasesta.