• Vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin keväällä ennätystahtiin

    Yksin toukokuussa uusien luottojen summa nousi 264 miljoonaan euroon.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    29.6.201821:08
    STT

    Kotitaloudet ovat alkuvuonna nostaneet vakuudettomia kulutusluottoja kiihtyvään tahtiin.

    Suomen Pankin tilastojen mukaan tammi–toukokuussa vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin yli 13 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Toukokuussa uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin ennätysmäärä, 264 miljoonaa euroa.

    Uusien vakuudettomien kulutusluottojen keskikorko on Suomen Pankin mukaan noussut vuodessa noin puoli prosenttiyksikköä ja oli toukokuussa 5,7 prosenttia.

    Eri luottolaitosten perimissä koroissa on kuitenkin isoja eroja. Vakuudettomiin kulutusluottoihin erikoistuneiden luottolaitosten myöntämien uusien lainojen keskikorko oli toukokuussa 16,6 prosenttia. Liikepankit taas myönsivät uusia kulutusluottoja 4,6 prosentin keskikorolla.

    Artikkelin aiheet
    vakuudettomat kulutusluotot
    Suomen Pankki
    kotitaloudet
    korot
    luottolaitokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle