Lokakuun alussa 1713 venäläiset sotavoimat olivat valloittaneet eteläistä Suomea Hämeenlinnaan asti. Venäläisiä joukkoja johti kokenut sotilas, kenraali F.M Apraksin. Ruotsin kuningas Kaarle XII oli vetäytynyt Pultavan tappion jälkeen Turkkiin ja tutustui siellä uuteen ruokalajiin, nimittäin lihapulliin, josta sitten tulikin Ruotsin kansallisruoka.
Ruotsalais-suomalaisia joukkoja kotimaassa johti Armfelt, joka päätti pysäyttää venäläiset Pälkäneen Kostianvirtaan. Tämä joki puolestaan oli ollut olemassa vasta runsaat sata vuotta, vesien purkauduttua yllättäen läpi Pälkäneen harjujonon Ristiänmäen notkelman alla.
Armfeltin joukkojen miesvahvuus oli 7 200. Puolet näistä vartioi vesistökapeikkoja toisaalla Hämeessä. Paremmin varustettuja venäläisiä komensi Apraksin. Venäläisillä oli muun muassa kunnon tykistö, ruotsalais-suomalaisilla aseet olivat mitä jämiä oli sattunut löytymään. Parhaat tuliaseet oli menetetty kuninkaan seikkailusodan takia Venäjän aroille. Silti Armfeltin joukot pitivät sitkeästi puoliaan virran länsirannalla.
Lokakuun 6. päivän vastaisena yönä venäläiset toteuttivat muutamia päiviä valmistellun sotajuonen. He olivat nimittäin purkaneet yhtä lukuun ottamatta kaikki Äimälän kylän rakennukset. Mikä muuten oli se yksi purkamatta jäänyt rakennus? Se oli riihi, joka oli niin tuoreesta puusta veistetty, ettei se olisi kuitenkaan kantanut miehiä.
Muista, kylän rakennusten kuivemmista hirsistä saatiin tehtyä lauttoja, joiden sanotaan kantaneen kaikkiaan 7 000 venäläistä. Oli tyypillinen syksyn sakea sumuinen yö, ja venäläiset pääsivät helposti vastarannalle Mälkiään.
Armfelt sai tiedon päämajaansa Kuulialaan ja karautti 300 ratsumiehen voimin yli jyrkän harjun torjumaan maihinnousua. Jalkaväki komennettiin rientomarssia perässä, edes reppuja ei saanut ottaa mukaan. Matkaa oli asemista riippuen kahdesta kolmeen kilometriä.
Kun ratsumiehet ehtivät Mälkiään, jo 2 000 venäläisiä oli ehtinyt rantautua. Vanhat pälkäneläiset ovat kertoneet, että jalkaväki taisteli uljaasti. Ratsuväen komennossa oli kuitenkin jotain vikaa, eivätkä ratsumiehet saaneet koottua voimaa sivustahyökkäykseen. Verisessä kurassa iskettiin, kunnes toinen kuoli. Voimasuhteet lopulta sanelivat tuloksen. Venäläisiä oli operaatiossa 7 000 sotilasta ja loput yrittivät yli Kostiasta.
Samaan aikaan Kostialla Ruotsin valtakunnan miehet olivat pitäneet asemansa. Koukkaus Mälkiän suunnasta etelästä uhkasi saarrostaa heidät. Oli vetäydyttävä kiireellä. Yksi suomalainen osasto joutui erilleen, ja se puolustautui viimeiseen mieheen. Armfelt yritti vielä Kirvun aukealla vastaiskua, mutta siihen sortui joukkojen rippeistä 30 miestä. Henkiin jääneet joukot vetäytyivät huonoja teitä Pohjanmaalle.
Löytyy tästä tarinasta hämäläinen isäntäkin. Muuan Tuomas oli niin kylmähermoinen, että taistelun tauottua meni peltojaan kyntämään. Siitä eivät venäläiset pitäneet. Se tulkittiin mielenosoitukseksi. Niinpä Tuomas sai marssia vankina kuormastojen mukana Ilmajoelle, jossa hän pääsi karkuun ja sai taas kävellä takaisin kotikulmilleen.
Tämä oli isonvihan aikaa. Kerrottuina juttuina Kostianvirta oli muistissa vielä 1930-luvulla.