• Loppiainen päättää joulun ajan

    Loppiaisena muistellaan itämaan tietäjiä, ja se on yleinen vapaapäivä. Kaupat voivat kuitenkin olla ensi kertaa vapaasti auki.
    Uutiset
    6.1.201608:15
    STT

    Tänään vietetään loppiaista, joka on joulun ajan viimeinen juhlapäivä.

    Loppiainen on vanhimpia kristillisiä juhlia, ja sitä on vietetty jo 200-luvulta lähtien. Juhlan ajankohdaksi tuli jo alkuaikoina tammikuun 6. päivä, koska sen haluttiin olevan vastapaino tammikuun 5. päivänä vietetylle pakanalliselle aurinkojuhlalle.

    Evankelisluterilaisen kirkon mukaan loppiainen oli alun perin Jeesuksen syntymäjuhla, mutta myöhemmin sitä juhlittiin Jeesuksen kasteen juhlana.

    Keskiajalta lähtien loppiaisena on muistettu kertomusta idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitusta juutalaisten vastasyntyneelle kuninkaalle. Tietäjien määräksi on vakiintunut kolme, ja he ovat vieraiden kansojen edustajia.

    Loppiainen viittaa sanana joulun loppumiseen. Suomalaisessa kansanperinteessä joulu kuitenkin loppui vasta viikon kuluttua vietettävään Nuutin päivään.

    Loppiaista vietetään 13 päivää joulun jälkeen. Vuonna 1973 loppiaisen vietto siirrettiin Suomessa lauantaille työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta, mutta juhlapyhä palautettiin nykyisille paikalleen vuonna 1991.

    Loppiainen on yleinen vapaapäivä. Suuri osa kaupoista pitää kuitenkin ovensa auki, koska kauppojen aukioloajat vapautuivat lakimuutoksen myötä vuodenvaihteessa.

    Artikkelin aiheet
    loppiainen
    joulun aika
    Jeesus Kristus
    Evankelisluterilainen kirkko
    Itämaan tietäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle