• 60-vuotias Ensio Hytönen jatkaa asiakkaan puolella

    Uutiset
    6.8.201216:00
    SAARA NIKKARI

    Maatalouskauppa on muuttunut vuosien aikana paljon ja muutos jatkuu yhä, pohtii maanviljelysneuvos ja Hankkija-Maatalous Oy:n toimitusjohtaja Ensio Hytönen.

    Lannoitteita ja muita maatalouden tuotantopanoksia tuottaa vain muutama suuri yritys. Keskittyminen on tapahtunut nopeasti.

    Tuotantopanosmarkkinat ovat myös kansainvälistyneet. ”Kotimaisia toimijoita ei enää juuri ole.”

    Toinen muutos on tapahtunut asiakaspuolella, Hytönen kertoo. Maatalousasiakkaiden määrä on enemmän kuin puolittunut kymmenen vuoden aikana.

    ”Kauppa pyrkii toimimaan teollisuuden ja asiakkaan välissä. Kuitenkin aina asiakkaan puolella.”

    Kaupan rakennekin on muuttunut. Toimipaikkoja on suljettu ja henkilöstö on vähentynyt.

    Maatalouskaupan on nykypäivänä myös kansainvälistyttävä, Hytönen linjaa.

    ”Ne kasvavat, jotka pystyvät kansainvälistymään. Ilman kasvua yritykset eivät voi pitkällä tähtäyksellä menestyä.”

    Lähivuosien suuri haaste maatalouskaupalle tulee olemaan markkinoiden jatkuva pienentyminen. ”Viljelijöitä ei tule lisää, päinvastoin.”

    Hytönen ei aio jäädä vielä lähivuosina eläkkeelle.

    ”Jos vain terveyttä riittää. Minulla ei ole mitään työntekoa vastaan.”

    Hän pitää työuransa yhtenä suurimpana saavutuksena mukanaoloa Valion rakenneuudistuksessa 1990-luvulla. Meijerialaa piti muokata kilpailukykyisemmäksi ennen tulevaa EU-jäsenyyttä.

    ”Olen tyytyväinen, että olin mukana rakenneuudistuksessa ja että se onnistui.”

    Toisena merkittävänä saavutuksena Hytönen pitää Hankkija-Maatalouden vahventunutta asemaa maatalouskaupassa.

    Kehitys on ollut hyvää ja Hankkija on tällä hetkellä maatalouskaupan markkinajohtaja. ”Yritys on kohtalaisen hyvässä kunnossa.”

    Syntymäpäivänsä Hytönen viettää työn merkeissä. ”Kalenteri on jo täynnä”, hän naurahtaa.

    ”Vietin mukavat 50-vuotissyntymäpäivät sekä maanviljelysneuvoksen ja kunniatohtorin nimitysjuhlat. Siinä on ollut juhlia jo tarpeeksi yhdelle miehelle.”

    SAARA NIKKARI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ensio Hytönen
    maatalouskauppa
    Hankkija-Maatalous Oy
    Valion rakenneuudistus
    Suomen EU-jäsenyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle