• Ärsyttääkö Pokémon Go? Jyri ja Karri kehittävät Mustikka Go:ta

    Sovelluksen on tarkoitus olla valmis mustikkasesongin piikin aikaan.
    Sovelluksen kehittäjät pyytävät ihmisiä jakamaan mustikkakuviansa Instagramissa.
    Sovelluksen kehittäjät pyytävät ihmisiä jakamaan mustikkakuviansa Instagramissa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    27.7.201612:20
    Matti Tuominen

    Helsinkiläiset Jyri ja Karri Rasinmäki ovat kehittelemässä sovellusta, joka auttaa mustikoiden poiminnassa. Sovellus on nimeltään Mustikka GO!.

    Ensimmäisessä vaiheessa sovellus hyödyntää valokuvien paikkatägejä ja esittää niiden avulla mustikkapaikat karttanäkymässä.

    Palvelun ensimmäinen versio pyritään julkaisemaan miesten mukaan mustikkasesongin piikin aikaan.

    Idea miesten sovellukseen tuli ainakin osittain Pokémon Go-mobiilipelin menestyksen myötä. Jyri Rasinmäki kertoo julkisessa Facebook-päivityksessään, että Pokémon Go:n suosion myötä kuului myös soraääniä.

    Monet valittelivat Rasinmäen mukaan, että taas ihmiset tekevät jotain väärin. Pokémon-jahdin sijaan pitäisi mennä mieluummin keräämään mustikoita.

    Ajatus mustikoiden poimimisesta Pokémonien metsästämisen sijaan oli molempien miesten mielestä hyvä.

    "Ei Pokemonien metsästyksen tarvitse taistella elintilasta marjojen poimimisen kanssa. Kukin tehkööt sitä mikä parhaalta tuntuu. Hienoja aktiviteetteja kumpikin", Rasinmäki kirjoittaa päivityksessään.

    Miehet huomasivat kuitenkin, että ilman Pokémon Go:ta ihmiset eivät tietenkään löytäisi Pokémoneja. He pohtivat, että ehkä ilman sopivaa apua ihmiset eivät löydä myöskään mustikoita.

    Siksi Rasinmäet päättivät tehdä osansa sen eteen, että yhä useammat voisivat mennä mustikkaan.

    Rasinmäki pyytää päivityksessään ihmisiä auttamaan miehiä sovelluksen kehittämisessä. Miehet pyytävät sovelluksesta innostuneita jättämään Mustikka GO!:n sivustolle sähköpostiosoitteensa, jotta he saavat jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka moni olisi halukas käyttämään kyseistä palvelua.

    Mustikoita poimivia ihmisiä he kehottavat jakamaan mustikkakuvansa Instagramissa hashtägeillä #mustikka ja #mustikkago.

    Lue lisää Mustikka GO!:sta täältä.

    Lue lisää

    HS: “Emmekö Pokémonien sijaan voisi poimia marjoja”

    Eivät pokémonit uhkaa marjanpoimintaa, kommentoivat lukijat: "Kyllä elämässä pitää olla leikkiä"

    Video: Pikachu ottaa kantaa suosittuun peliin "Se on teille peliä mutta mulle täyttä elämää"

    Artikkelin aiheet
    Mustikka Go
    Pokémon Go
    mobiilisovellus
    mustikanpoiminta
    startup
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle