• Tänään on joulunodotuksen aloittava ensimmäinen adventtisunnuntai – Hoosiannaa lauletaan tänä vuonna pääasiassa etänä

    Ensimmäinen adventtisunnuntai on evankelis-luterilaisen kirkon mukaan yksi vuoden suosituimmista kirkkopyhistä.
    Somnium Ensembe -kuoro laulaa ensimmäisen adventtisunnuntain messussa Mikael Agricolan kirkossa Helsingissä marraskuussa 2016. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Somnium Ensembe -kuoro laulaa ensimmäisen adventtisunnuntain messussa Mikael Agricolan kirkossa Helsingissä marraskuussa 2016. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    29.11.202009:17
    STT

    Tänään juhlitaan ensimmäistä adventtisunnuntaita kristillisessä kirkollisessa kalenterissa. Ensimmäinen adventti merkitsee sekä joulunodotuksen alkamista että uuden kirkkovuoden alkamista.

    Adventtisunnuntait ovat neljä joulua edeltävää sunnuntaita, ja jokaisena sunnuntaina sytytetään adventtikynttilä. Adventtiaika päättyy jouluaattoon.

    Ensimmäinen adventtisunnuntai on evankelis-luterilaisen kirkon mukaan yksi vuoden suosituimmista kirkkopyhistä. Sitä juhlitaan perinteisesti laulamalla kirkoissa Hoosiannaa ja sytyttämällä ensimmäinen adventtikynttilä.

    Tänä vuonna Hoosianna-kirkkoihin on kuitenkin koronavirusepidemian ja sen mukana tuomien rajoitusten takia rajattu osallistujamäärä. Useat seurakunnat lähettävätkin jumalanpalveluksen virtuaalisesti esimerkiksi Facebook-sivuillaan tai Virtuaalikirkko-palvelussa.

    Myös Hoosiannaa voi laulaa mukana virtuaalisesti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kertoo, että satapäisen kuoron virtuaalinen Hoosianna julkaistaan Youtubessa kello 12, jolloin lauluun voi yhtyä mukaan.

    Hoosiannaa voi laulaa yhdessä etänä myös ikkunastaan tai parvekkeeltaan kello 15. Hoosianna-virsi käynnistää joulun parvekelaulutempauksen. Tempauksen tavoitteena on, että Suomessa laulettaisiin joulun ajan joka sunnuntai sama joululaulu kello 15.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria