• Lapissa koettiin kylmin tammikuu lähes 40 vuoteen

    Tammikuussa oli tavanomaista kylmempää koko maassa, mutta sademäärät jäivät pieniksi.
    Tuntureita lukuun ottamatta Lapissa oli harvinaisen kylmää, ja monin paikoin tammikuu oli kylmempi viimeksi vuonna 1987. Arkistokuva Kittilästä.
    Tuntureita lukuun ottamatta Lapissa oli harvinaisen kylmää, ja monin paikoin tammikuu oli kylmempi viimeksi vuonna 1987. Arkistokuva Kittilästä.  Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Sää
    2.2.202611:19
    STT

    Lapissa koettiin kylmin tammikuu lähes 40 vuoteen, kertoo Ilmatieteen laitos. Tuntureita lukuun ottamatta Lapissa oli harvinaisen kylmää, ja monin paikoin tammikuu oli kylmempi viimeksi vuonna 1987.

    Tammikuussa oli tavanomaista kylmempää koko maassa. Keskilämpötila vaihteli lounaissaariston parista miinusasteesta Lapin reiluun 20 pakkasasteeseen.

    Kuukauden alin lämpötila oli Savukoskella tammikuun alkupuolella mitattu 42,8 pakkasastetta. Lukema on kolmanneksi kylmin Suomessa 2000-luvulla.

    Tammikuun sademäärät puolestaan jäivät monin paikoin harvinaisen tai poikkeuksellisen pieniksi.

    Artikkelin aiheet
    Lappi
    sää
    tammikuu
    Ilmatieteen laitos
    pakkasennätys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita