• Jalat tukevasti irti maasta

    Uutiset
    28.12.201215:00
    MATTI KORHONEN

    MT:n maanantain 17.12. numerossa oli kahden vihreän, toinen maaseutu- ja erävihreä ja toinen muuten vain vihreä, oivalluksen tuotos maidon alhaisen hinnan kohottamiseksi.

    Muuten vain vihreä Tarja Cronberg, tietääkseni vielä kahden tohtoritutkinnon idealisti, ehdotti yhdessä Anne Blandin kanssa erinomaiseksi ratkaisuksi maidon myymistä suoraan kuluttajille.

    Ilmeisesti kummankaan henkilön koulutukseen ei ole sisältynyt peruskurssiakaan taloustieteistä, niin ryteikköisessä aarniometsässä ehdotus oli.

    Miten kukaan nyky-Suomessa voi kuvitella, että maidon suoramyynti olisi ratkaisu maidon tuottajahinnan nostamisessa?

    Tilat ovat tehokkaita, yksiköt suuria ja vievät maidontuottajan kaiken käytettävissä olevan ajan.

    Vai että siinä sivussa vielä maitomyymälän pitäjäksi, kunhan ensiksi on investoinut myymälätilat elintarvikelainsäädännön edellyttämälle tasolle.

    Sitten vaan odottelemaan purkin parin maidonostajien jonoa kaukana taajamista olevalle maitotilalle.

    Vihreät puolueena näyttää lopullisesti irrottaneen molemmat jalat arkitodellisuudesta, niin idealistisia viime päivien ehdotukset ovat olleet.

    Menneellä viikolla Anni Sinnemäki oli television A-talk-ohjelmassa vaatimassa turkistarhauksen lopettamista Suomesta.

    Hyvä kansantaloudellinen ja työllistävyyden vertailukohde on STX:n Turun telakka. Siinä missä vastaavan määrän työllistävää turkistarhausta vaaditaan eettisin perustein lopetettavaksi, Turun telakan puolesta on masinoitu kaikki lobbauksen raskassarjalaiset – vihreätkin ovat vissiin mukana.

    Ellei etiikka paheksu sitä, että laivoihin tultaisiin asentamaan moottorit.

    Suomi ehdottomasti tarvitsee molempia, oman alansa maailman huippuammattilaisia.

    Matti Korhonen

    Kuopio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maidon suoramyynti
    maatalouspolitiikka
    Vihreät
    talous
    turkistarhaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle