
Presidentti Alexander Stubbin mukaan transatlanttiset suhteet ovat nyt suorempia kuin aiemmin ja suhteissa on välillä kierrepalloja.
Stubb näkee, että tällä hetkellä Grönlannin tilanteessa on kaksi koulukuntaa, joista yksi haluaa lieventää tilannetta ja toinen haluaa eskaloida tilannetta lieventääkseen sitä.
Stubb on panelistina Maailman talousfoorumissa keskustelussa, jonka aiheena on, voiko Eurooppa puolustaa itseään.
Stubb sanoi paneelikeskustelussa myös, että Suomi pystyy puolustamaan itseään Venäjän hyökkäystä vastaan. Hänen mukaansa sota Ukrainassa on ollut täysi strateginen epäonnistuminen Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta.
Stubb sanoo, että Putin kasvatti sotilasliitto Naton kokoa, teki Ukrainasta eurooppalaisen ja kasvatti eurooppalaisten maiden puolustusbudjettia.
Stubbilta kysyttiin, voiko Eurooppa puolustaa itseään ilman Yhdysvaltoja. Stubb vastasi kysymykseen muun muassa kehumalla Suomen puolustusta.
Stubb huomautti myös, että puolustus täytyy käsittää laajasti ja tarvitaan myös siviilipuolustusta. Hän viittasi muun muassa Suomen väestönsuojeluun.