Koronakriisi paljasti valuvikoja suomalaisessa lainsäädännössä – valmius- ja tartuntatautilaki tarvitsevat kokonaisvaltaista uudistamista

Koronapandemia on osoittautunut myös lainsäädännöllisesti kovaksi purtavaksi. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasta kuultiin asiantuntijana perustuslakivaliokunnassa useissa koronalainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä. Ojasen mukaan jo pandemian ensimmäisinä kuukausina alkoi selvitä, etteivät laissa kriisin varalle luodut työkalut olleet toimivia sen ratkaisemiseen.

”Vaikka valmiuslaki on sinällään verrattain tuore laki (nykyinen laki tuli voimaan vuonna 2012) ja sinne oli tunnistettu yhdeksi kategoriaksi pandemiatyyppinen poikkeusolo, niin silti se oltiin kirjoitettu silmällä pitäen muunlaisia uhkakuvia, kuten Suomeen kohdistuvia aseellisia hyökkäyksiä taikka muita suuronnettomuuksia varten”, Ojanen toteaa.

Hallitus käynnisti vuoden 2021 joulukuussa hankkeen valmiuslain kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi. Venäjän hyökättyä Ukrainaan lain kokonaisuudistuksesta on Ojasen mukaan tullut entistä tärkeämpää. Toinen riittämättömäksi todettu työkalu oli vuonna 2016 voimaan tullut tartuntatautilaki, joka myös tulisi käydä pykälä pykälältä läpi.

Ojanen kuitenkin korostaa, että lakien uudistaminen ei ole mikään yhden yön asia. Se vaatii perusteellisen taustatyön, joka vie paljon aikaa.

”Ei se ihan tähän kesään vielä valmistu, eikä varmaan vielä seuraavaksikaan”, Ojanen naurahtaa.

Osittain lainsäädännöllisiä ratkaisuja ei voida tehdä vain kotimaan kamaralla.

”Suomi on Euroopan Unionin jäsen ja huomattava osa rajaturvallisuuteen liittyvästä normistosta tulee sieltä suunnalta. Se ei ole ihan puhtaan kansallisesti säädeltävä asia, varsinkaan unionin sisäisissä rajanylitystilanteissa. On järkevää miettiä yhteisiä unionitasoisia sääntelymalleja, että olisi mahdollisimman samat pelisäännöt esimerkiksi rajaterveysturvallisuuden kannalta.”

Ojasen mukaan kriisin aikana poikkeuksellista on ollut se, miten merkittävässä asemassa terveydenhuollon ja terveysturvallisuuden asiantuntijoiden kannanotot ovat olleet koronatoimien oikeudellisen arvioinnin kannalta. Asiantuntijatieto on ollut arvokas apu, mutta välillä kriisin kannalta keskeisten tahojen eriävät näkemykset ovat hankaloittaneet myös oikeudellisten kysymysten ratkaisua.

”2021 vuoden mittaan alkoi hiljalleen lisääntyä se, että keskeiset asiantuntijatahot alkoivat olla yhä enemmän eri mieltä keskeisissä kysymyksissä. Tällaisessa tilanteessa kaltaiseni juristin näkökulmasta myös eri rajoitustoimien oikeudellinen arviointi huomattavasti vaikeutuu."

Oikeudellisesti arvioiden Suomi on kuitenkin Ojasen mielestä selviytynyt kohtuullisesti pandemiasta moniin muihin länsimaihin verrattuna. Kuprujakin matkan varrelle on sattunut.

”Toki jälkiviisaus on maailman helpoin laji ja taakse voi katsoa kriittisesti. Mittasuhteiden säilyttämiseksi on kuitenkin huomioitava, että varsinkin pandemian ensimmäisenä kuukausina tehtiin ratkaisuja, kuten Uudenmaan sulku, sen hetken tietojen valossa mitä silloin oli. Ei silloin ollut vielä tietoa esimerkiksi rokotteiden saatavuudesta tai niiden kyvystä torjua vakavia tautimuotoja.”

Lue myös:

Taantuma, pandemia, ilmastohätätila ja Ukrainan sota – kroonisten kriisien aikana katseen pitää olla jatkuvasti tulevaisuuden uhissa