• Sipilä esitteli jo keskustan uuden sote-mallin: pohjana maakunnat ja julkinen terveydenhuolto

    Pääministeri riensi vaalikentille Hämeenlinnaan ja selitti kauppakeskuksessa hallituksen eroa.
    Sipilä tapasi Hämeenlinnassa kenttäväkeä ja kannattajia ja esitteli keskustan vaihtoehdon uudeksi sote-malliksi.
    Sipilä tapasi Hämeenlinnassa kenttäväkeä ja kannattajia ja esitteli keskustan vaihtoehdon uudeksi sote-malliksi. Kuva: LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Uutiset
    8.3.201919:09
    STT

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä singahti eduskunnasta sote-uudistuksen raunioilta kampanjoimaan Hämeeseen. Hämeenlinnassa kenttäväelle ja kannattajilleen esiintyi kaikkea muuta kuin maansa myynyt puoluejohtaja. Sipilä tervehti iloisesti kauppakeskus Tavastilaan saapuneita ihmisiä. Ilo vaikutti olevan molemminpuolinen, vaikka Sipilä joutuikin palaamaan päivän dramaattisiin tapahtumiin.

    "Tänään sote sitten viimein päätyi seuraavan hallituksen listalle ja päädyin lopulta siihen, että tämä hallitus eroaa. Tämän taustalla on se, että uskon vakaasti, että poliitikkojen pitää sitoutua siihen, että se mikä luvataan, siitä myös pidetään kiinni", Sipilä sanoi.

    Hän esitteli Hämeenlinnassa myös keskustan vaihtoehdon uudeksi sote-malliksi.

    "Me veisimme sen pikkasen riisuttuna, mikä oli tällä kaudella, eli maakuntapohjainen järjestäminen ja julkinen terveydenhuolto", Sipilä sanoi.

    Keskustan mallissa sosiaalipuoli laitettaisiin ensin kuntoon. Tämän päälle puolue kokoaisi osasia valinnanvapaudesta.

    "Esimerkiksi asiakasseteli, jolla voi sitten valita sen paikan, jossa käy vaikka leikkauksessa tai kuntoutuksessa. Ja samoin sitten henkilökohtainen budjetti, joka esimerkiksi vammaisilla on erittäin hyvä, (että) oman henkilökohtaisen budjetin puitteissa saa valita palveluita."

    Sipilän hallitus jatkaa toimitusministeristönä. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on kertonut kutsuvansa eduskuntaryhmät koolle neuvottelemaan tilanteesta, johon on jouduttu sote-uudistuksen kaatumisen ja hallituksen eron jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    sote-uudistus
    keskusta
    Hämeenlinna
    hallituksen ero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria