• Tuulinen maaliskuu toi uusia ennätyksiä tuulivoiman tuotantoon

    Yhtenä päivänä ennätys rikottiin kahdesti.
    Yksi Suomen tuulivoimapuistoista sijaitsee Hangon Santalan kylässä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Yksi Suomen tuulivoimapuistoista sijaitsee Hangon Santalan kylässä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    24.3.202113:51
    STT

    Tuulivoiman tuotannossa aiemmat ennätykset peitottiin maaliskuun aikana peräti kolmesti, kertoo Energiateollisuus. Ennätystehtailua selittävät tuulivoiman kasvanut kapasiteetti ja maaliskuun tuulinen sää.

    Tuulivoiman tuotannon keskiteho yhden tunnin aikana kohosi suurimmilleen ensimmäisen kerran maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Tuolloinen ennätys rikottiin vielä kahdesti maaliskuun 21. päivän aikana. Parhaimmillaan tuulivoimalla tuotettiin neljännes kaikesta kotimaassa tuotetusta sähköstä.

    Keskitehon ennätys on nyt 2  232 megawattia.

    Suomen länsirannikolle keskittynyt tuulivoimatuotanto kasvaa Energiateollisuuden mukaan tällä hetkellä sähköntuotantomuodoista nopeimmin.

    "Voimme odottaa, että tuulisähkön tuotantoennätyksiä rikotaan vielä tämän vuoden aikana useaan kertaan", Energiateollisuuden tuulivoima-asiantuntija Kati Takala sanoo tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    energia
    ennätys
    sähköntuotanto
    Energiateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle