• Kirja Piekkari viihdyttää dekkarin ystävää

    Uutiset
    16.12.201315:00
    Tarja Halla

    Hollolalainen kirjailija Eija Piekkari on siirtänyt kuudennessa dekkarissaan rikospaikan maalaiskylästä siirtolapuutarhaan. Murhia ratkotaan aiemmista dekkareista tutun rikosylikonstaapelin Kristiina ”Krisse” Elon johdolla.

    Kirjailija nivoo juonen kehittelyyn entiseen tapaan Krissen kotikylän arkea ja ihmissuhteita. Kylässäkin tapahtuu outoja asioita, joiden kytkentöjä rikoksiin ei voi sivuuttaa.

    Tällä kertaa Krisse on viimeisillään raskaana. Puoliso on Aksu, maatalouskonemyyjä, jonka ex-vaimo ei näytä jättävän pariskuntaa rauhaan. Ystävät ja kylän väki pysyvät luontevasti kuvassa mukana.

    Kirjailijan tapa viihdyttää lukijaa tuo mieleen alan konkarin Pirkko Arhipan, jonka dekkareissa komisario Varpu Ahava elää mielenkiintoista elämää myös työnsä ulkopuolella.

    Piekkarin uutta jännitysromaania on helppo lukea, vaikka aiemmat olisivat jääneet väliin. Henkilöt on esitelty kirjan alussa kuka kukin on -tyyliin kuin vanhanajan näytelmissä. Lukijaystävällinen ele on kiitoksen arvoinen. Nykyään kun tuntuu olevan trendikästä kirjoittaa vuorosanoja ja jopa kirjojen lukuja niin, ettei lukija tiedä kenestä on kyse.

    Piekkarin julkaisutahti on hengästyttävä. Viidessä vuodessa hän on kirjoittanut kuusi dekkaria it-alan päätyönsä ohessa. Kolmatta teosta, Pako Portin alta, luetaan parhaillaan Maaseudun Tulevaisuuden jatkokertomuksena.

    TARJA HALLA

    Eija Piekkari: Kaislikon kätkössä. 334 sivua. Myllylahti.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Eija Piekkari
    dekkari
    kirjallisuus
    kaunokirja
    Myllylahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria