• Sähköalan lakko alkoi  –  yritysten toiminta häiriintynyt

    Lakon piirissä on noin 20 yritystä ja yli 2  000 työntekijää.
    Sähköalan lakon piirissä on noin 20 yritystä ja yli 2 000 työntekijää. Kuva: Lehtikuva / Niklas Meltio
    Sähköalan lakon piirissä on noin 20 yritystä ja yli 2 000 työntekijää. Kuva: Lehtikuva / Niklas Meltio 
    Uutiset
    9.4.201819:30
    STT

    Sähköalalla alkoi tänään viikon mittainen lakko. Työtaistelu toteutui, koska Sähköalojen ammattiliitto hylkäsi lauantaina sovittelija Jukka Ahtelan antaman sovintoesityksen.

    Palvelualojen työnantajat Palta kertoo, että yrityksistä kerättyjen tietojen mukaan lakolla on ollut vaikutuksia alan yritysten toimintaan.

    Lakko koskee Paltan jäsenyrityksiä ja päättyy ensi maanantaina kello 6. Lakon piirissä on noin 20 yritystä ja yli 2  000 työntekijää.

    Sähköasennusalan työriita on kestänyt jo kuukausia. Alalla on ollut voimassa ylityökielto helmikuun puolivälistä lähtien.

    Työriidassa on ollut erimielisyyttä muun muassa kilpailukykysopimuksen työajan pidennyksestä.

    Palta ja toinen työriidan työnantajajärjestö Sähkötekniset työnantajat STTA olisivat hyväksyneet sovittelijan sovintoesityksen.

    Artikkelin aiheet
    sähköalan lakko
    työriita
    Sähköalojen ammattiliitto
    Palta
    STTA
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria