• Suomen talouden kasvuennusteita korjataan ylöspäin

    Myös Ilmarinen ja Handelsbanken nousivat kolmen prosentin kerhoon.
    Ilmarinen ennustaa tälle vuodelle kolmen ja Handelsbanken 3,3 prosentin talouskasvua.
    Ilmarinen ennustaa tälle vuodelle kolmen ja Handelsbanken 3,3 prosentin talouskasvua. Kuva: LEHTIKUVA/VILLE MÄNNIKKÖ
    Uutiset
    10.10.201712:43
    STT

    Työeläkeyhtiö Ilmarinen ennustaa kolmen prosentin talouskasvua tälle vuodelle. Ensi vuodelle Ilmarinen povaa 2,5 prosentin kasvua.

    Ilmarinen on lukuisten muiden ennustajien tapaan nostanut arviotaan Suomen talouskasvun vauhdista. Edellisessä ennusteessaan toukokuussa Ilmarinen arvioi Suomen talouden kasvavan kahden prosentin vauhtia tänä ja ensi vuonna. Kasvun moottorina on viennin ja investointien voimakas kasvu.

    "Ennakoimme viennin määrän kasvavan tänä vuonna noin 10 prosenttia. Viennin kasvua tukee myös kilpailukykysopimus, jonka seurauksena yksikkötyövoimakustannukset alenevat hieman ja kilpailukyky paranee", sanoo Ilmarisen taloudesta ja hallinnosta vastaava johtaja Jaakko Kiander.

    Myös Handelsbanken arvioi tänään julkaistussa ennusteessaan Suomen talouden kasvavan aiemmin arvioitua ripeämmin. Pankki ennustaa tälle vuodelle 3,3 prosentin talouskasvua, kun vielä kesäkuussa arvio oli 2,7 prosenttia. Pankki ennustaa kasvun hiipuvan ensi vuonna kahteen prosenttiin ja sitä seuraavana runsaaseen prosenttiin.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    kasvuennuste
    Ilmarinen
    Handelsbanken
    vienti ja investoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle