• Keskustan ex-puoluesihteeri Timo Laaninen viestintätoimisto Tekirin neuvonantajaksi

    Laaninen liittyy viestintämaailmaan siirtyneiden poliitikkojen joukkoon.
    Timo Laaninen toimi pitkään keskustan ministerien erityisavustajana ennen kuin hän nousi Suomenmaan päätoimittajaksi ja puoluesihteeriksi.
    Timo Laaninen toimi pitkään keskustan ministerien erityisavustajana ennen kuin hän nousi Suomenmaan päätoimittajaksi ja puoluesihteeriksi. Kuva: Marita Waenerberg
    Uutiset
    2.9.201614:53
    STT

    Keskustan entinen puoluesihteeri Timo Laaninen siirtyy viestintätoimisto Tekirin neuvonantajaksi.

    Maineenhallintaan keskittyvän yrityksen toimitusjohtaja Mikko Hämeenniemi kertoo tiedotteessa, että Laaninen tuo erinomaista poliittista kokemusta Tekirin asiakkaiden käyttöön.

    Tekirin asiakkaiksi lukeutuvat muun muassa Talvivaara, VR, perintätoimisto Lindorff ja hävittäjälentokonevalmistaja Lockheed Martin.

    Laaninen toimi keskustan puoluesihteerinä vuosina 2010–2016 ja keskustan puoluelehti Suomenmaan päätoimittajana 2008–2010. Tätä ennen hän työskenteli pitkään useiden keskustan ministerien erityisavustajana.

    Vuonna 2015 yli 2,1 miljoonan euron liikevaihdolla toimineen Tekirin hallituksen puheenjohtaja on liikemies ja entinen toimittaja Harri Saukkomaa. Saukkomaa on lisäksi MT:tä julkaisevan Viestilehtien hallituksen jäsen.

    Artikkelin aiheet
    Timo Laaninen
    Viestintätoimisto Tekir
    Suomen Keskusta
    poliitikko
    viestintä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle