• Ruotsissa ensimmäinen ihminen on saanut koronavirusrokotteen –rokotukset alkavat myös Suomessa ja suuressa osassa Eurooppaa

    Suomessa rokotetaan ensiksi terveydenhoitohenkilökuntaa.
    Ei tuntunut missään, totesi Gun-Britt Johnsson pistoksen saatuaan. Suomen ensimmäiset koronarokotteet annetaan HUS:issa koronapotilaiden kanssa työskenteleville.
    Ei tuntunut missään, totesi Gun-Britt Johnsson pistoksen saatuaan. Suomen ensimmäiset koronarokotteet annetaan HUS:issa koronapotilaiden kanssa työskenteleville. Kuva: Lehtikuva/TT Stefan Jerrevång
    Uutiset
    27.12.202011:17
    STT

    Ruotsissa ensimmäinen ihminen on saanut koronavirusrokotteen, kertoo uutistoimisto TT. Koronarokotusten on määrä alkaa tänään isossa osassa Eurooppaa, joskin ainakin Saksassa, Slovakiassa ja Unkarissa ensimmäiset pistokset annettiin jo eilen.

    Ruotsissa ensimmäiset rokotukset annettiin Itä-Götanmaan läänissä Mjölbyssä sijaitsevassa Bokenin vanhainkodissa hieman aamukahdeksan jälkeen. Ensimmäisenä maassa rokotteensa sai Gun-Britt Johnsson.

    Ei tuntunut missään, Johnsson totesi pistoksen saatuaan.

    Ruotsissa todettiin lauantaina ensimmäistä kertaa koronaviruksen uusi, aiempaa tarttuvampi muunnos. Asiasta kertoi lauantaina Ruotsin kansanterveysviranomainen.

    Terveysviranomaiset kertoivat lehdistötilaisuudessa, että ensimmäinen Britanniassa havaitun virusmuunnoksen tartunta varmistettiin Ruotsissa Södermanlandin läänissä Tukholman lounaispuolella.

    Tartunta havaittiin ihmisellä, joka oli matkannut Britanniasta Ruotsiin juhlimaan joulua perheensä kanssa. Muut perheenjäsenet ovat saaneet negatiivisen testituloksen.

    Terveysviranomaisen mukaan on hyvin epätodennäköistä, että uusi virusmuunnos olisi päässyt leviämään muualle Ruotsissa. Heidän mukaansa uuden muunnoksen löytäminen Ruotsista ei myöskään vaikuta rokotussuunnitelmiin.

    Koronavirusrokotukset alkavat tänään myös Suomessa. Ensimmäiset rokotteet on määrä antaa Helsingin yliopistollisessa sairaalassa.

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) mukaan ensimmäisenä rokotetaan koronapotilaiden ja koronatartuntaepäilyjen hoitoon sekä näytteenottoon osallistuva henkilökunta.

    Hus on esittänyt toiveen, ettei ensimmäisten rokotusten kellonaikaa ja paikkaa julkaista turvallisuussyistä.

    Ensimmäinen erä Pfizerin ja Biontechin kehittämiä koronarokotteita saapui Suomeen lauantaiaamuna. Niitä toimitettiin yhteensä 9 750 annosta, mikä riittää 4 875 ihmisen rokottamiseen. Ensimmäisen rokotteen jälkeen pitää ottaa vielä niin sanottu vahvistusrokote.

    Rokotteita otettiin tapaninpäivänä vastaan ympäri Eurooppaa, ja muutama maa ehti jo aloittaakin rokottamisen ennen sunnuntaita, jolloin EU-maiden oli määrä aloittaa rokotusten antaminen.

    Tapaninpäivänä rokotukset aloittaneessa Saksassa ensimmäisen pistoksen sai vanhainkodissa asuva 101-vuotias nainen Saksi-Anhaltin osavaltiossa Berliinin länsipuolella.

    Saksalaisen Deutsche Wellen (DW) mukaan Halberstadtissa Kruegerin vanhainkodissa rokotettiin yhteensä 40 asukasta ja kymmenen henkilökunnan jäsentä. Ensimmäisenä rokotteen sai 101-vuotias Edith Kwoizalla.

    Maan terveysministeri Jens Spahn kuvaili rokotusten alkamispäivän olevan "toivon päivä".

    Tämä rokote on elintärkeä avain pandemian kukistamiseksi, Spahn sanoi lehdistötilaisuudessa DW:n mukaan.

    Me haluamme rokottaa niin monta ihmistä, ettei viruksella ole enää mahdollisuuksia Saksassa ja Euroopassa, hän jatkoi.

    Spahnin mukaan jokainen otettu rokote merkitsee vähempää määrää tartuntoja ja vähempää määrää kuolemia.

    Uutinen on päivitetty kello 10.30 Ruotsin kuvalla.

    Artikkelin aiheet
    koronavirusrokote
    rokotukset
    Ruotsi
    Suomi
    Eurooppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria